Tuottavuuseroilla ei ole väliä valuutta-alueen toimivuuden kannalta

[Alkaessani kirjoittaa tätä tekstiä huomasin, että Nick Rowe kirjoitti tästä jo muutama päivä sitten WCI:hin. Oh well, katkos pitää katkaista jollain ja eivät kaikki varmaan lue tuota blogia.]


Kaikki alueet ovat erilaisia jollakin tavalla. Kävin eilen Liikuntmyllyssä oman kuntosalini ollessa kesätauolla ja Kallio ja Myllypuro vaikuttivat aika erilaisilta. Helsinki tuntuu erilaiselta kuin Tampere. Pohjois-Savo on erilainen kuin etelä-Suomi. Se, että maat ovat erilaisia ei ole mikään argumentti näiden maiden muodostamaa valuutta-aluetta vastaan. Ei kaikilla eroilla ole sen kannalta merkitystä.


Jotkut* ovat argumentoineet, että euroalueen ongelmissa olisi kyse tuottavuuseroista, mutta näin ei ole, ensinnäkin siksi että se on väärin ja toiseksikin siksi, että niin ajatteleminen johtaa hankaliin johtopäätöksiin. Jos tuottavuuserot ovat ongelma, niin niitä pitää kaventaa. Tuottavuuden nostaminen on hankalaa; jos se ei olisi, eläisimme jo ikuisesti kaukaisilla planeetoilla. Tuottavuuden laskeminen on varmasti helpompaa. Jos ongelmana ovat tuottavuuserot, eikö paras ratkaisu olisi heikentää tuottavuutta Saksassa ja Suomessa? Reductio ad absurdum.


Tuottavuuseroilla ei ole muutenkaan suoranaisesti mitään tekemistä valuutta-alueen toimivuuden kannalta. Ehkä yksinkertaisin tapa selittää tämä on seuraava. Valuutta-alueessa on kyse rahasta, mittatikusta. Raha on (suunnilleen) neutraalia pitkällä aikavälillä, joten rahaan liittyvät hommat ovat lyhyen aikavälin hommia. Tuottavuus sen sijaan on pitkän aikavälin hommia, se loppujen lopuksi määrittää elintason ja kasvun.


Ajatellaan, että yhtä valuutta-alueen maata kohtaa negatiivinen shokki**. Samalla kustannustasolla maan työvoimaa halutaan käyttää entistä vähemmän. Jos työntekijät eivät muuta pois (tämä nostaa työvoiman rajatuottavuutta kohti tuota sen kustannustasoa), kustanustason eli palkkojen on laskettava. Tämä on mittatikkukysymys. Jos maalla on oma valuutta, ei tarvitse muuttaa kuin yhtä hintaa, valuutan hintaa, joka kaiken lisäksi on kovin liukasliikkeinen. Jos maalla ei ole omaa valuuttaa, muutettavia hintoja on aika paljon: jokaisen työntekijän palkka. Koska kukaan ei halua palkkansa laskevan suhteessa muihin, jotenkin kaikkien olisi laskettava palkkojaan yhtä aikaa, ja tämä on nykyisenkaltaisessa hajautetun päätöksenteon taloudessa hyvin vaikeaa.


Sivuhuomiona: (osittain) tästä on kyse, kun puhutaan "Islannin mallista". Kuten Matt Yglesias sanoo, "Devaluation is austerity done right".


Tuottavuuserot voivat kuitenkin epäsuorasti liittyä siihen, miten hyvin valuutta-alue toimii. Ensinnäkin tuottavuuserot voivat liittyä siihen, että maiden talouden rakenteet ovat erilaiset, ja näin kohtaavat erilaisia shokkeja. Toiseksikin tuottavuuserot voivat liittyä maan instituutioiden laatuun: korkean tuottavuuden (ja tätä kautta elintason) maissa on hyvälaatuiset instituutiot, ja vaikutus menee tässä varmaan molempiin suuntiin. Instituutioiden laatu taas vaikuttaa kaikkeen. Ensimmäisenä mieleen tulee se, että yhteisessä valuutassa finanssipolitiikalla on maiden kannalta suuri merkitys, ja instituutioiden heikkous saa kaventaa finanssipolitiikan liikkumavaraa koska se saa markkinat epäilemään maan velkojen takaisinmaksua.


On siis totta, että suurten tuottavuuserojen maat eivät välttämättä sovi kovin hyvin yhteen, mutta tässä ei ole kyse tuottavuudesta ja siihen keskittyminen johtaa huonoon politiikkaan.


*Jotta tämä ei jäisi olkinukeksi, niin edes pari linkkiä. Joskus erhe on vain huolimattomuutta, ja kirjoittaja on tarkoittanut kilpailukykyä, joskus taas selvä väärinkäsitys.  Tämän Soininvaaran blogauksen kommenteissa nimimerkki "Kimmo" julistaa kahdentoista lukijan suosittelemassa kommentissa, että "Kreikan ongelmassa on kyse yksinkertaisesta asiasta: onko Kreikan tuottavuus pysyvästä alhaisempi kuin Saksan". Tauno Tiusanen kirjoittaa Taloustaidon kolumnissa, että
"[T]alousteoriassa todetaan, että optimaalisella valuutta-alueella jäsenmaiden pitäisi olla suunnilleen samalla kehitys- ja elintasolla", mikä ei ole aivan totta. Googlettamalla tuli vastaan myös Heikin US-kirjoitus. Kohdassa "Euroalueen hajoaminen olisi mullistuksena tietenkin hyvin suuri. Hyvää tässä skenaariossa olisi se, että vapaat kurssit valuutoille toisivat kaivattua joustua talouksiin, kun erilaiset tuottavuuserot saataisiin korjattua valuuttakursseilla tuskallisten sisäisten toimien sijaan." tarkoitetaan varmaan kilpailukykyeroja, koska ei mittatikkuja muuttamalla tuottavuus (juurikaan) muutu.
**Onko sillä väliä, onko se kysyntä- vai tarjontashokki? Kumpaa laatua finanssishokki on? Euroa muodostettaessa pelättiin epäsymmetrisiä kysyntäshokkeja, mutta tämä nykyinen finanssi-, pankki-, velka- ja mikäliekriisi ei ihan näytä siltä perinteiseltä tarinalta. "Velkashokistakin" voi tosin kehittää vastaavanlaisen tarinan, ks. tuo Yglesias-linkki. Lisäys: Nick Rowella on tästäkin postaus, lols. Ehkä ihan hyvä, etten lue sitä blogia kauhean tiheään, että uskon omien aatosteni tuoreuteen ja kirjoittelen niitä tänne.