Ensinnäkin viime vuosi (2011) oli, kuten odotettua, heikko Euroopalle. Talouden kasvu taittui ja sitä kautta myös työllisyyden kohentuminen. EU on tällä hetkellä ainut merkittävä markkina-alue jossa työttömyys ei ole laskussa. Vuonna 2008 alkanut kriisi on hävittänyt EU:sta 5 miljoonaa työpaikkaa, joista 3 miljoonaa on hävinnyt euroalueelta.
Tämän lisäksi eri Euroopan eri alueiden välillä on suurta vaihtelua. Työttömyyden hajonta eri maiden välillä on historiallisen suurta (kuvio I.2.1). Neljä kymmenestä yllä mainituista 5 miljoonasta kadonneesta työpaikasta on kadonnut Espanjasta, jossa on hieman yli 20 prosenttia EU:n työttömistä.
Miksi tämä kurjuus jakautuu niin epätasaisesti? Suurelta osin taustalla on tietenkin maiden erilaiset kasvuluvut (I.1.5), joiden taustalla on ainakin osittain valtioiden erilaiset tarpeet budjettiensa tasapainottamisessa. Mutta annettu kasvu tuottaa erilaisia työttömyyslukuja riippuen työmarkkinoiden toiminnasta. Tietenkään kasvua ei pidä ottaa annettuna: lyhyellä aikavälillä (ja luultavasti pitkälläkin, ainakin vähän) kokonaiskysyntä vaikuttaa tuotantoon ja työllisyyteen ja toiset raha- ja finanssipolitiikat ovat parempia kuin toiset. Keskitytään nyt kuitenkin työmarkkinoihin.
Työttömyyden ja tuotannon muutosten välistä relaatiota kutsutaan Okunin laiksi. Tuossa raportissa tehdään paljon sellaista analyysiä, että analysoidaan tuo relaatio ennen kriisiä-aineistosta (tai ennen 2011-aineistosta) ja katsotaan mitä viime vuosien (tai viime vuoden) kasvuluvut olisivat tarkoittaneet työttömyydelle jos tuo relaatio olisi pitänyt samalla tavalla myös kriisin aikaan.
Comparing the Okun law prediction with actual unemployment changes for year 2011 only, it appears that discrepancies are substantial only in some countries and follow a quite clear pattern. The Okun law does not hold on the one hand in countries characterised by a protracted or worsening sovereign and financial crisis (Greece, Cyprus, Portugal, Spain, Slovenia, Italy, with unemployment growth above prediction), on the other hand in countries in the verge of completing their rebalancing process and with stabilising financial systems (the Baltics, with unemployment reduction above prediction).
Yksi tärkeä kysymys on se, että miten keskimääräiset työtunnit kehittyvät. Kun yritykset näkevät tilaustensa laskevan ja palkat eivät tahdo joustaa alaspäin, syntyy paineita vähentää työvoiman määrää. Vähentävätkö kaikki työntekijät vähän vai potkitaanko osa väestä pihalle? Ceteris paribus on parempi vähentää tehdyn työn määrää laskemalla keskimääräisiä työtunteja kuin lisäämällä työttömyyttä, koska edellisessä kulutusmahdollisuudet jakautuvat tasaisemmin ja jälkimmäisessä on se riski, että väki vieraantuu työmarkkinoilta. Espanjassa keskimääräiset työtunnit itse asiassa ovat vain kasvaneet viime vuosina (I.2.7).
Yksi osa valuuttaunionin ongelmia on sisäinen epätasapaino, joka vaatii että toiset maat (kuten Espanja) kohentavat kilpailukykyään suhteessa toisiin maihin (kuten Suomi). Lyhyellä aikavälillä kilpailukyvyn kohentaminen tarkoittaa käytännössä palkkojen hidasta kasvua tai jopa laskua (ns. sisäinen devalvaatio). Tähän liittyy muitakin teemoja, kuten velkaantumisen vähentäminen ja työvoiman siirtäminen vientisektorille. Tässä on vielä paljon, paljon tekemistä mutta suunta on oikea:
In 2011, the dynamics of nominal compensation per employee started reflecting more clearly the different needs to reduce unemployment and rebalance external positions.
Within the euro area, while Germany, Belgium, Austria, France and Finland recorded growth rates above 2.5%, compensation per employee declined in Greece, Ireland and Portugal, and grew at rates below 1% in Spain. A recently concluded collective agreement in Germany in the metal and electrical engineering sector sets wage growth above 4%.
Suosittelen lukaisemaan tuon raportin johdannon ja vähän vilkuilemaan kuvioita, jos vähänkin kiinnostaa. Ainakin itse opin paljon uutta ja pääsin päivittämään näkemyksiäni.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Kommentti