Idioottivarmaa rahapolitiikkaa

Rahapolitiikan nollakorkorajoite tarkoittaa sitä, että keskuspankki ei voi asettaa ohjauskorkoaan nollan alapuolelle. Ohjauskorko on se hinta, jolla keskuspankki ostaa ja myy arvopapereita avomarkkinaoperaatioilla. Tämän touhun tavoitteena on säädellä rahan määrää markkinoilla. Joskus keskuspankki haluaisi asettaa negatiivisen koron. Joskus taloudelliset olot vaativat sitä. Keskuspankki menee markkinoille ja julistaa "Myy euro, saat vuoden päästä 98 senttiä takaisin.". Sitten pankit miettii että "Mutta jos me sijoitamme euron käteiseen ja laitamme sen käteisen holviin ja otamme sen pois sieltä vuoden päästä niin se on edelleen euron arvoinen." No mitä jos käteisen tuotanto lopetettaisiin? NO NIINPÄ.

Kuitenkin jos mietitään, että keskuspankki on loppujen lopuksi - kaikkien niiden inflaatiotavoitteiden ja ohjauskorkojen takana - pulju, joka hallitsee rahan tarjontaa*, niin ei nollakorkorajoite ole mikään ylitsepääsemätön este. Nollakorkorajoite on haaste, se tekee asiat vaikeammiksi, likaisemmaksi, ei sitä voi kieltää.

HS uutisoi, että Sveitsin keskuspankki on tullut ryminällä Suomen pörssiin ja on nyt mm. Nokian viidenneksi suurin omistaja. Sveitsillä on inflaatiotavoite, alle 2 prosenttia vuodessa "pidemmällä aikavälillä". Viime vuosien tapahtumat ovat tehneet rahapolitiikan toteuttamisesta haastavaa, kun väki on pelännyt euron puolesta ja sijoittanut varmana pitämäänsä Sveitsiin, näin nostaen sen valuutan kysyntää. Sveitsin inflaatio onkin ollut aika epävakaata viime aikoina ja painunut välillä negatiiviseksi. Tällä hetkellä ohjauskorko on nollassa.

Onneksi keskuspankissa ei ole luettu sellaisia kommentaattoreita, joiden mukaan rahapolitiikka on voimatonta nollakoron puitteissa. Onneksi siellä on luettu Ruotsin keskuspankin & Princetonin Lars Svenssonia, jolla on "idioottivarma tapa" nollakorkorajoitteen ylittämiseen: valuutan ulkoisen arvon heikentäminen.

Sveitsin keskuspankki päätti syyskuussa 2011 ottaa inflaatiotavoitteen tueksi valuuttakurssitavoitteen ja kiinnitti frangin euroon. Tavoitteeksi asetettiin, että yhdellä eurolla saa 1,2 frangia. Näiden valuuttakurssien miettiminen saa muuten ainakin oman pääni aina sekaisin, kun ne hinnat voi ilmoittaa kummin päin tahansa.

Kuten kuviosta näkee, kriisin aikana frangi vahvistui melko voimakkaasti. Entäpä tuo V-kuvio ennen vuotta 2012, kun käyrä pomppaa ylöspäin ja lopulta tasaantuu? Jep, syys-lokakuu 2011. Viimeisin arvo on syyskuulta, kun yhdellä eurolla sai 1,2089 frangia (käytin kuukausidataa teknisen yksinkertaisuuden vuoksi).

Tämä touhu siis näyttäisi toimivan. Toinen kysymys on sitten se, että millainen valuuttakurssitavoite kannattaa ottaa. Sveitsin vuosi-inflaatio oli vielä elokuussa negatiivinen, joskin nousussa. Jos haluaa inflaatiota, niin ei varmaan kannattaisi fiksata valuuttakurssia euroon (Sveitsi olisi voinut julistaa vaikkapa crawling pegin, jossa frangin arvo suhteessa euroon laskisi hitaasti ja hallitusti).

Hyvähän se sveitsiläisten on, kun rahapolitiikan tavoite antaa myöten. EKP:lla tilanne on eri. EKP:n kannalta mitään ongelmaa ei ole, kun inflaatio on tavoitetasollaan. Euroalue ei kohtaa nollakorkorajoitetta, kun ensinnäkin korko ei ole nollassa ja toisekseen rahapolitiikan tavoite ei vaadi sen laskemista. Siinä mielessä tämä postaus ei suoranaisesti liity eurohommiin. Paitsi jos jollakulla nyt on yhä epäilyksiä keskuspankin kyvystä luoda inflaatiota ja pitää puhetta inflaatiotavoitteen nostosta tässä mielessä aivan turhana.

*Jep, kyllähän ne liikepankitkin osallistuvat rahan tarjontaan. Ks. Nick Rowe'n postaus siitä, mikä tekee keskuspankista erityisen pankin.