Tehkää oikein ja lukekaa Second-Best Worldia

Minulla ei ole ollut mielessä mitään bloginaihetta niin teen nyt tällaisen postauksen, johon pari pienempää juttuja. Lähinnä haluan ykkösen esille.

1. Tampereen yliopiston väitöskirjailija Olli Kärkkäinen on pistänyt pystyyn blogin, Second-Best World. Pistäkäähän syötteenlukijaan tai kirjanmerkkeihin tai mihinlie. Kelpo ulkoasu, hyviä tekstejä. Teette palveluksen itsellenne, minulle ja suomalaiselle yhteiskunnalle jos seuraatte ja (erityisesti) kommentoitte tuota blogia, koska seuraaminen ja (erityisesti) kommentointi kannustaa kirjoittamaan. Olen miettinyt usein oman kirjoittamiseni suhteen, että miten pitäisi kirjoittaa, että saisi enemmän kommentteja. Ehkä vähemmän selittämistä, enemmän julistamista?

2. Jos jotakuta kiinnostaa, tämän blogin liikenne menee nyt jossain reilun tuhannen kävijän kuukausitahdissa. Tämän blogin profiiliksi ainakin nyt tuntuu muodostuneen se, että tällä on pieni lukijakunta ja melko harva muuten tietää tästä. Tekstejä luetaan melko tasaisesti: top5-tekstien katselut muodostavat vain noin 10 prosenttia kaikista katseluista. Toisenlainen blogi on vaikkapa Veikko Erantilla (toivottavasti taivutus menee oikein), joka kirjoittaa tekstin aina muutaman kuukauden välein, useimmissa teksteissä on kohtuullisesti lukijoita ja joissakin (moni)kymmenkertaisesti keskiarvoa enemmän (näin spekuloisin jakojen perusteella). Varmaan parempiakin esimerkkejä löytyy. Olen lukenut Joseph J. Rommin  Language Intelligence-kirjaa ja siellä on myös verkkokirjoittamiseen paljon vinkkejä. Vaikka nautin retoriikasta ja hyvien tekstien lukemisesta, en oikein osaa suhtautua taivutteluun (persuasion).

Ehkä minun olisi syytä harjoitella. Ottaa jokin aihe, jossa vallitsevat tai monien hellimät ideat ovat harhaisia ja pyrkiä vaikuttamaan niihin. Tyyliin maataloustuet. Tai asevelvollisuus, sehän vasta juttu olisikin. Ehkä kuvaavaa on se, että menin vankilaan rikottuani asevelvollisuuslakia, mutta en ole ikinä tosissani pyrkinyt vakuuttamaan ketään sen lain vääryydestä. Astuakseni hieman sivupoluille, marttyyrius voi johtaa omituiseen nihilismiin. Marttyyriuden psykologia vaatii julistamaan "En välitä siitä, mitä minulle tapahtuu, koska teen oikein.". Teon näkeminen eettisenä vaatii sen, että sen taustalla oleva päätös on ei-henkilökohtainen. Marttyyriuden näkeminen eettisenä tekona johtaa helposti nihilismiin: kaikki muutkin tekevät päätöksiä, jonka kokevat olevan oikein, joten sillä, mitä tapahtuu, ei ole väliä. On helppoa nähdä itsensä marttyyrinä, jos on totaalikieltäytyjä ja on vaikeaa samaistua toisten valintoihin, jos on ihminen. Tai sitten ilmastonmuutos. Jos ymmärtää kategorisen imperatiivin hölmösti, pistää henkilökohtaiset päästönsä kestävälle tasolle ja jättää asian siihen. Koska hei, jos kaikki tekisivät niin, niin maailmahan pelastuisi? Mutta tämä nyt oli vain sivupolku. Homma on vain se, että yksinkertaisesti pidän oman ajatteluni kehittämistä hyvin paljon tärkeämpänä itselleni kuin vaikuttamista (maailman parantamista). Pitänee ottaa asia haasteena ja harjoitella sellaistakin taitoa.