Ennustaminen käsi vivulla

Tässäpä omituinen kiista: hallituksen ilmasto- ja energiastrategian valmistelussa kiistellään ainakin Ylen mukaan siitä, millaiseksi sähkönkulutusennuste täytyy tehdä. Sähköä paljon kuluttava metsäteollisuus on ilmeisesti ainakin aiemmin saanut ministerityöryhmän nostamaan sähkönkulutusennustettaan, ja nyt pienempää sähkönkulutusta tavoittelevat Vihreät haluaisivat laskea nykyisen strategian ehdotettua sähkönkulutusennustetta. Tämä pätkä tuosta uutisesta havainnollistaa hyvin tilannetta:

Vihreät haluaa laskea kulutusennusteen selvästi strategialuonnosta alemmalle tasolle. Pääsyynä on se, että alempi kulutustaso vähentäisi myös ilmastoa lämmittäviä kasvihuonekaasupäästöjä. Ilmastonmuutoksen torjunta on vihreiden kovinta ydintä.

Eli koska tavoite on alhaisempi kuin ennuste, on ennustetta laskettava? Tämä voi hyvinkin olla Vihreille asiallista toimintaa poliittisena puolueena, mutta varmaan kuka tahansa tajuaa, että ei ennustamisen pitäisi noin toimia.


Ennustaminen on vaikeaa, ja omat vaikeutensa siihen tuo se, kun tulevaisuuteen vaikuttava taho tekee ennusteita. Otetaan esimerkki rahapolitiikasta.

Keskuspankki tekee ennusteita tehdessään korkopäätöksiä. Monien mielestä näiden ennusteiden julkaiseminen voisi parantaa yleisön ymmärrystä keskuspankin toiminnasta. Ilmeinen kysymys tässä on tietenkin se, millaisen ennusteen keskuspankin pitäisi julkaista? Sehän vaikuttaa itse itse tulevaisuuteen, joten tässä on eräänlainen muna-kana-ongelma.

Koska keskuspankin korkopäätökset vaikuttavat ennustettaviin muuttujiin (esim. inflaatio), keskuspankilla on kolme tapaa ehdollistaa ennusteet:

1. Ehdolla, että korkotaso pysyy nykyisellä tasolla.
2. Ehdolla, että korkotason kehitys noudattaa markkinoiden odotuksia korkotasosta.
3. Ehdolla, että korkotason kehitys noudattaa keskuspankin omaa ennustetta.

Kaikissa näissä on omat ongelmansa. Ensimmäisessä on se ongelma, että se ei ole realistinen: muutokset inflaatiossa saavat aikaan muutoksia korkotasossa, joten ei ole syytä olettaa, että korkotaso ei muuttuisi. Toisessa saattaa tulla vastaan jonkinlaisia kehäpäättelyongelmia: minkä perusteella markkinat muodostavat odotuksensa, jos keskuspankki vain tuijottaa markkinoita? Kolmannessa on se haaste, että keskuspankilla ei ole hyvin määriteltyä reaktiofunktiota, josta se voisi ennustaa, miten se itse tulee toimimaan tulevaisuudessa.

Se, mitä avoimuuden kannattajat, kuten Riksbankenin Lars Svensson, ehdottavat tähän on jotakuinkin tällainen: keskuspankin pitäisi julkistaa ennuste korkotasosta, inflaatiosta ja tuotantokuilusta. Yllä olevista tämä on ehkä lähinnä kolmoskohtaa. Usein näillä avoimuuden kannattajilla on myös se, varsin kannatettava pointti, että politiikan ei pitäisi olla kovin monimutkaista. Inflaation ja tuotantokuilun pitäisi ennustaa korkopäätöksiä erittäin hyvin. Keskuspankin reaktiofunktion ei pitäisi olla kovin monimutkainen. Ideaalitilanteessa se on yksinkertainen ja keskuspankki kykenee ennustamaan huoletta myös omaa toimintaansa.

Mitä ilmasto- ja energiastrategiassa pitäisi sitten tehdä? Ratkaiseva ero rahapolitiikkaan on se, että näkemyserot tavoitteiden suhteen ovat päättävässä ministerityöryhmässä paljon suuremmat kuin vaikkapa EKP:n neuvostossa. Ministerityöryhmän tavoite ja politiikkainstrumentit ovat myös heikompia kuin keskuspankin: hallitus ei pyri kontrolloimaan sähkönkulutusta samalla tavalla kuin keskuspankki pyrkii kontrolloimaan inflaatiota.

Itse näkisin, että olisi kaksi tapaa selkeyttää tilannetta:

• Otetaan sähkönkulutus tavoitteeksi.
• Tehdään politiikkaa yhdellä instrumentilla.

Ensimmäinen ei varmaan ole kovin hyvä, sillä päästöjähän tässä halutaan vähentää, ei sinänsä sähkönkulutusta. Toinen on ehkä liikaa vaadittu politiikalta, mutta avaan sitä logiikkaa hieman. Mikäli hallitus tekisi sähkömarkkinoihin vaikuttavia päätöksiä vain yhdellä instrumentilla, kuten vaikkapa "sähköverolla", olisi ehdollisten ennusteiden laatiminen paljon yksinkertaisempaa. Mikä on sähkönkulutus vuonna 2015 mikäli sähkövero pysyy ennallaan? Entä jos sitä nostetaan yhdellä prosenttiyksiköllä? Näistä ei pitäisi tulla riitaa, ja voitaisiin keskittyä riitelemään tavoitteista ennusteiden sijaan. Nyt pitää miettiä kaikenlaista: mitä Fennovoimalle käy, miten hallitus toimii jos se kaatuu, miten uusiutuvia tuetaan, laitetaanko rakentamiseen jotain energiatehokkuusvaatimuksia jne.

Onko siis mitään keinoa ehkäistä tätä naurettavuutta, tosiasioiden alistamista poliittiselle kamppailulle? Vai onko minulta jäänyt jotain ymmärtämättä tästä prosessista? Onko "ennuste" sittenkin "tavoite"? Ja jos se on tavoite, niin onko se oikeasti tavoite vai pelkkä tahtotilan ilmaisu?