Friedman onkin eniten huolissaan perustulon ”poliittisista seurauksista”. Systeemi, jossa suuri enemmistö auttaa vapaaehtoisesti vähäosaista vähemmistöä, uhkaa muuttua irvikuvakseen: edunsaajien enemmistö äänestää itselleen aina vain kohtuuttomampaa hyötyä vähenevien veronmaksajien kustannuksella.
Friedmanin vastaus on lopulta yllättävä.
”En näe muuta ratkaisua tähän ongelmaan paitsi luottaa äänestäjäkunnan itsehillintään ja hyvään tahtoon.”
On rohkaisevaa, että myös uusliberaali ajattelu voi kunnioittaa edustuksellista demokratiaa. Politiikka, joka on jatkuvien kompromissien taidetta, noudattaa lopulta eri logiikkaa kuin keskenään kilpailevien yritysten liiketoiminta.
Nämä ovat isoja kysymyksiä ja tämä pala on ehkä hieman liian iso minulle. Mutta, kirjoitan ja toivon että minua kommentoidaan ja korjataan.
James M. Buchanan kuoli muutama päivä sitten. Hänelle myönnettiin vuonna 1986 taloustieteen Nobel-muistopalkinto "taloudellisen ja poliittisen päätöksenteon sopimuksellisen ja perustuslaillisen perustan kehittämisestä".
Alussa esitetystä sitaatista ei käy ilmi, mitä Harakka tarkoittaa sillä, että politiikka noudattaa eri logiikkaa kuin keskenään kilpailevien yritysten liiketoiminta. Buchanan esittää oman näkemyksensä selkeästi Nobel-luennossaan:
The differences in the predicted results stemming from market and political interaction stem from differences in the structures of these two institutional settings rather than from any switch in the motives of persons as they move between institutional roles.
Tulkitsisin Harakan näkevän eron yksilöiden tasolla, koska hän viittaa myöhemmässä lauseessa aatehistorioitsija Frank Ankersmitiin, joka ainakin artikkelissaan "Political Representation and Political Experience: An Essay on Political Philosophy" [pdf] kritisoi valtavirtaista näkemystä yksilöstä politiikan perusyksikkönä.
Taloustieteessä on paljon vaivaannuttavia asioita. Yksi niistä on se, että me tiedämme valtavasti siitä, millainen vaikkapa optimaalinen verojärjestelmä on suhteessa siihen, mitä me tiedämme siitä, millaisen mahdollisen poliittisen prosessin kautta sellainen verojärjestelmä voitaisiin toteuttaa. Miten ne samat yksilöt, joiden hyödyn optimaalinen verojärjestelmä maksimoi, kykenevät valitsemaan kyseisen järjestelmän kollektiivisesti? Ennen Buchanania tämä epäsuhta oli paljon suurempi. Kuten Buchanan kertoo Nobel-luennossaan:
In a preliminary paper, I called upon my fellow economists to postulate some model of the state, of politics, before proceeding to analyse the effects of alternative policy measures. I urged economists to look at the "constitution of economic polity," to examine the rules, the constraints within which political agents act. Like Wicksell, my purpose was ultimately normative rather than antiseptically scientific. I sought to make economic sense out of the relationship between the individual and the state before proceeding to advance policy nostrums.
Ja niin syntyi mm. julkisen valinnan teoria. Julkisen valinnan teoria on, muuten, vähän niin kuin evoluutiopsykologia. Samalla tavalla kuin jotkut vetoavat evoluutiopsykologiaan selittäessään kaiken miehiin ja naisiin liittyvän parentaalisen investoinnin teorian kautta toiset vetoavat julkiseen valintaan selittäessään kaiken politiikkaan liittyvän yksilöiden hyödynmaksimoinnin kautta. Eikä siinä sinänsä ole mitään väärää, vaikka hieman yksisilmäistä touhua onkin, ongelma on lähinnä se, että molemmissa tapauksissa varsinaisesti luetun tutkimuksen määrä tuppaa olemaan melko vähäinen. On syy siihen, miksi tarvitaan tiedettä ja tieteenaloja ja se syy on se, että asiat ovat niin monimutkaisia että niiden tutkimiseen tarvitaan systemaattista lähestymistapaa.
 |
| Muuten: eikö olekin huvittavan surullista, että suosituin arkeologisia ja antropologisia menetelmiä esittävä tv-sarja on JIMilläkin näytettävä Ancient Aliens eli Muinaiset avaruusoliot? |
Joka tapauksessa, Buchanan arvosti yksimielisyyttä kollektiivisessa päätöksenteossa. Buchanan ymmärsi, että kollektiivisessa päätöksenteossa on (ainakin) kaksi tasoa: se, mitä päätämme ja se, mitä päätämme siitä, miten päätämme - on politiikka ja sitten on perustuslaki. Hayek, joka pohti paljon liberalismin ja demokratian suhdetta, näki vastaavan kaksitasoisuuden - on lainsäädäntö ja sitten on laki.
Ehkä luen Harakkaa liikaa omiin tarkoituksiini, mutta minua kalvaa tuo ilmaus "kunnioittaa edustuksellista demokratiaa". Politiikan metataso, se, miten päätämme siitä, mistä päätämme on tärkeä kysymys. Kunnioittavatko suoran demokratian kannattajat edustuksellista demokratiaa? Kunnioittavatko Buchanan ja Hayek edustuksellista demokratiaa? En näkisi, että kyse on kunnioituksesta ja jos onkin, ei edustuksellisen demokratian kunnioittaminen ole erityisen kunniakasta.
Poliittisissa kysymyksissä on niin helppoa unohtaa metataso, eräänlainen kolmas vaihtoehto. Otetaan esimerkiksi kysymys siitä, pitäisikö armeijan johtajakoulutuksesta myöntää pisteitä yliopistoissa ja ammattikorkeakoulussa (ks. esim tämä KSML:n uutinen kolmen vuoden takaa). Oman kokemukseni mukaan ne, jotka tykkäävät armeijasta ja ovat kyseisen koulutuksen käyneet ovat sitä yleensä sitä mieltä että tottakai pitää ja ne, jotka eivät tykkää armeijasta eivätkä ole sitä käyneet ovat sitä mieltä, että ei pidä. Onko ajatus siitä, että yliopistot tai jopa tutkinto-ohjelmista vastaavat yksiköt saisivat itse päättää tästä asiasta niin absurdi ja huono, ettei sitä kannata ottaa mukaan vaihtoehdoksi? Tai ehkä tästä pitäisi päättää EU:ssa?
Ymmärrän toki tasavertaisuus-ulottuvuuden. Mikäli halutaan samanlaiset käytännöt kaikkialle, tämä on helpointa taata päättämällä näistä käytännöistä mahdollisimman korkealla tasolla. Onko tässä kyse sitten vain uskosta vapauteen itseensä? Eikä siinäkään sinänsä mitään vikaa, on olemassa hyviä perusteita olla uskomatta vapauteen itseensä.
Lisäys: Käykää toki lukemassa, mitä Jaakko kirjoitti Tampereesta ja sen pormestarimallista, ilmeisesti tämän tekstin innoittamana.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Kommentti