Kustannukset, hyödyt ja työpaikat

VATTin Heikki Pursiaisella oli muutama viikko sitten hyvä kolumni valtiohallinnon alueellistamista pohtineen ATVA-työryhmän kehittämän kustannus-hyöty-kehikon ongelmista. Kustannus-hyöty-analyysi on jännä juttu. Luin maisteriksi taloustieteestä enkä muista, että minulle millään kurssilla olisi opetettu tekemään sellaista. Ehkä liiketaloustieteen puolella olisi opetettu.

Ymmärrän kuitenkin periaatteen, onhan kustannus-hyöty-analyysi periaatteessa tärkeä taloustieteessä. Minun on vain hieman hankalaa hahmottaa sen tarkkaa roolia tässä tieteessä. Se on tärkeä osa identiteettiä, ulottuen aina Frédéric Bastiat'sta Steven Landsburgiin. Taloustieteilijät näkevät kaiken piiloihin, kustannukset ja hyödyt joita muut eivät näe blaa blaa. Mutta että oikeasti tekisi kustannus-hyöty-analyysin? Ainakin kolme haastetta tulee mieleen:

1. Kontrafaktuaalin hyötyjen ja kustannusten hahmottaminen. Tämä on ensisijaisena Pursiaisen kritiikin kohteena yllä, mikäli tulkitsen oikein.
2. Kustannusten ja hyötyjen muuttaminen euroiksi (tai muuksi vastaavaksi). ATVA-työryhmän kehikossa tämä tapahtuu kyselemällä ihmisiltä. En tiedä, miten kysely on toteutettu (tai ajateltu toteuttaa), mutta vastaajilla on tällaisissa luonnollisesti kannustin valehdella suuntaan tai toiseen eikä suurempia pidäkkeitä valehteluun. Jos ei halua alueellistamista, kannattaa sanoa että aivan hirveää olisi jos joutuisi muuttamaan, huolimatta siitä, kuinka intensiivinen tuo tunne todellisuudessa on. Ja jos kyse on vaikkapa ihmishengistä, niin sitten käytetään jotain tilastollisen elämän arvon estimaattia.
3. Eri ihmisten kokemien kustannusten ja hyötyjen vertaaminen, mikä on jokseenkin vaivaannuttavaa.

Enkä siis sano sitä, etteikö tämä voisi olla vaivan arvoista. On vain syytä muistaa aina, että epävarmuus on jokaisella askeleella kasautunut ja sitä voi olla suurikin kasa loppuvaiheessa.


Jostain syystä minulle tuli Pursiaisen kolumista mieleen yksi omista inhokeistani, työllistämisluvut. Tiedättehän, tällaiset:

• Turkistalouden työllistävän vaikutuksen lasketaan olevan kokonaisuudessaan peräti noin 22 000 työpaikkaa. [lähde, pdf]
• Tutkimus: Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus työllistää Suomessa lähes 30 000 [lähde, pdf]
• Metsäteollisuus työllistää suoraan noin 50 000 henkilöä Suomessa, joista 23 000 toimii paperiteollisuudessa ja 27 000 puutuoteteollisuudessa. Lisäksi vajaa 10 000 henkilöä saa toimentulonsa huonekalujen valmistuksesta. [lähde]

Inhokkeja nämä olivat ehkä siksi, että luulin ymmärtäväni jotain työmarkkinoista enkä tajunnut, miten tällaisia voi laskea. Onneksi yllä Panimoliiton raportin lopussa on raportin tehneen Ernst & Youngin kelpo selvitys tästä metodologiasta, minkä sitten luin. Suora työllisyys nyt on melko yksinkertaista: katsotaan vain paljonko ihmisiä on töissä kyseisellä alalla. Epäsuora työllisyys on sitten vähän monimutkaisempaa, mutta ei paljon.

Jos vaikkapa halutaan tutkia panimoalan työllistämistä ravintoloissa, katsotaan mikä on panimoalan tuotteiden myynti ravintoloissa ja jaetaan tämä liikevaihdolla työntekijää kohti. Ja tämä on vasta "ensimmäisen kierroksen vaikutus", joka pitää kertoa jollain taikaluvulla (yllä 100/65) jotta saadaan lopullinen epäsuora työllisyysvaikutus. Ilmeisesti siis panimoalan tuotannon lasku vähentäisi väkeä baareissa, mikä taasen vähentäisi väkeä panimoalalla jne. Tällaisen prujun (pdf) löysin aiheesta, jos jotakuta kiinnostaa input-output-analyysi enemmän.

Periaatteessa tässä siis on ajatusta taustalla, joskin pitää huomioida että

• tekemällä tämän analyysin kullekin toimialalle erikseen ja summaamalla saataisiin luku, joka ylittää työpaikkojen määrän Suomessa. Jos ravintola-ala tekisi yllä esiteltyä vastaavan selvityksen kävisikin ilmi, että he työllistävät itsensä lisäksi myös paljon panimoalan väkeä.

• tässä ei huomioida, ovatko tuotannontekijät substituutteja vai komplementteja, ja missä määrin. Tuntuu järkevältä ajatella, että ravintola-alalla viina ja sitä tiskin takaa kaatava työntekijä ovat komplementteja, ts. niitä tarvitaan yhdessä tuottamaan asiakkaalle tämän havittelema elämys. Mutta kuvitellaan vaihtoehtoinen tilanne. Ojaa voi kaivaa työintensiivisesti (käsin) tai pääomainteinsiivisesti (koneella). Ajatellaan, että molempia keinoja käytetään alalla. Traktoriteollisuuden tuotteita, koneita, käytetään ojankaivuualalla 10 miljoonan euron edestä ja liikevaihto työntekijää kohti on ojankaivuualalla 100 000 euroa, joten voidaan laskea että traktoriteollisuus työllistää ojankaivuualalla 100 ihmistä. Mutta traktoriteollisuushan tuhoaa työpaikkoja ojankaivuualalta! Jos traktoriteollisuus kiellettäisiin, ojankaivuualan työllisyys nousisi (sanotaan nyt vielä ääneen se oletus, että ojia nyt vain on kaivettava kustannuksista viis).
• blogistinne ei tajua mistä tuo ensimmäisen kierroksen osuus kokonaisvaikutuksesta 65 % tulee. Ei vaikka luin, että se päätellään input output-matriisista tai jotain.

Näitä metodologisia mielenkiintoisuuksia huomattavasti paljon vaarallisempaa lienee se, että metodologia ohitetaan (tai ainakin jätetään pois loppuraporteista) ja pamautetaan vain lukuja pöytään. Esimerkiksi yllä linkitetyn MTT:n tutkimuksen mukaan "[T]urkistalouden työllistävän vaikutuksen lasketaan olevan kokonaisuudessaan peräti noin 22 000 tuhatta työpaikkaa", mutta tuota lukua ei löydy mistään muualta raportista eikä sen laskemista näy missään.

Itse asiassa osiossa "Johtopäätökset" kerrotaan että "[A]lkutuotannon työllistävän vaikutuksen lisäksi alalla on välillisiä työllistäviä vaikutuksia, sillä kokonaisuudessaan elinkeino työllistävää [sic] 6000-7000 henkilöä." Erityisesti pidän tuon virkkeen loogisesta rakenteesta, jossa kokonaistyöllistävyydestä johdetaan epäsuoran työllistävän vaikutuksen olemassaolo. Ja kuten arvata saattaa, tuo 6000-7000 henkilöä on raportin lukijan silmiin yhtä hatusta vedetty kuin alussa johdannossa mainittu 22 000 henkilöä. Joka tapauksessa turkisalan välillinen epäsuora työllisyysvaikutus on melko suuri, kun raportissa mainitun yritysrekisterin mukaan turkistilat työllistävät suoraan 1700 ihmistä (jos nyt tulkitsen sivua 12 oikein, mistä en ole aivan varma).

Joten varokaa.

P.S. En malta olla suosittelematta paria aiheeseen liittymätöntä tekstiä. Ensinnäkin Nick Rowella on hieno postaus makrotaloustieteen vaikeudesta, asia jota olen viime viikkoina suuresti pohtinut kun taas pitäisi kirjoitella tutkimussuunnitelmaa. Rowe tosin puhuu otsikossaan erimielisyydestä, kun taas itse postaus puhuu nähdäkseni epävarmuudesta. Nämä kaksi ovat eri asioita. Toiseksi lievitän tuskaa, jota tunnen empirian ja tuoreen tutkimuksen keveydestä omassa blogissani linkittämällä Olli Kärkkäisen mielenkiintoiseen onnellisuus-ja-verot-postaukseen.