Elvytys ja budjettiautomatiikka: tekeekö poliitikon napinpainallus euroista erilaisia?

Jos hahmottaisimme finanssipolitiikan välineiden ja tavoitteiden kautta, se luultavasti toimisi paremmin.

Veronmaksajien keskusliiton pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola kirjoittaa Taloustaidon blogissaan :

Monet pitävät suhdanneautomatiikkaa virheellisesti elvytyksenä. Kun taantumassa esimerkiksi työttömyysmenot kasvavat ja verotulot pienenevät ilman uusia poliittisia päätöksiä, puhutaan automatiikasta, joka monesti tasaa suhdannevaihteluita elvytyksen tapaan. Taloudellisen toiminnan vähenemisestä johtuva verotulojen pieneneminen ja työttömyyden kasvu ei kuitenkaan ole finanssipoliittista elvytystä. Samoin ikäsidonnaisten menojen automaattinen kasvu väestön vanhetessa ei ole elvytystä.

Miksei suhdanneautomatiikka olisi elvytystä? Koska Asiaton lehdistökatsaus on niin kovin suosittu, baittaan heidän tyyliään ja keksin leluesimerkin. Ajatellaan, että on kaksi maata:

• Harkintalandiassa parlamenttia kansoittavat ahkerat keynesiläiset. Aina, kun BKT:n muutos kääntyy negatiiviseksi he kokoavat kasaan lakiesityksen, jolla työnantajien sosiaaliturvamaksu poistetaan. Kun BKT:n muutos kääntyy jälleen positiiviseksi, he kokoavat kasaan lakiesityksen, jolla tuo sama maksu palautetaan.
• Automatiikkalandiassa parlamenttia kansoittavat laiskat keynesiläiset. He ovat säätäneet lain, jolla työnantajien sosiaaliturvamaksu poistuu automaattisesti, kun BKT:n muutos kääntyy negatiiviseksi ja palautetaan automaattisesti, kun BKT:n muutos kääntyy positiiviseksi.

Onko todellakin niin, että jälkimmäisessä maassa ei ole elvytystä, koska suhdannevaihteluita tasoitetaan ilman uusia poliittisia päätöksiä? Finanssipolitiikka on vastasyklistä ja tukee kokonaiskysyntää taantumissa, mutta elvytystä ei ole nähtävissä? Jos näin on, ehkä elvytys on väärä puheenaihe.

On tietenkin mahdollista, että politiikka Harkintalandiassa ja Automatiikkalandiassa on erilaista. Käytännössä viisailla ahkerilla keynesiläisillä saattaa kestää tovi elvytyksen toimeenpanemisessa. Tai viisaat ahkerat keynesiläiset toisinaan paljastuvat ei-viisaiksi ei-keynesiläisiksi, mikä tuo yllätyksellisyyttä finanssipolitiikkaan. Voit keksiä monia syitä, jotka tekevät päätösperäisestä ja automaattisesta finanssipolitiikasta erilaisia.

Kun keksit syitä, jotka tekevät niistä erilaisia, ajattelet luultavasti, että niillä on erilaisia vaikutuksia talouteen. Siinä vaiheessa olet jo päässyt pitkälle, kun olet lakannut arvioimasta talouspolitiikkaa sen kautta, mikä motivaatio politiikkainstrumenttia liikuttaa ja olet alkanut arvioida sitä sen kautta, mikä vaikutus politiikalla on talouteen.


P.S. On sanottava, Kirkko-Jaakkolalla on kirjoituksessaan myös erinomainen huomio siitä, että talouspolitiikassa on kyse kokonaisuuksista:

Elvytykseen viitataan monesti myös yksittäisten lisäpanostusten tapauksissa, esimerkiksi kun valtio tukee rahallisesti länsimetron rakennusurakoita tai homekoulujen korjauksia. Näitä voi toki kutsua elvyttäviksi päätöksiksi, mutta finanssipolitiikan kokonaisuuskuvaa ne eivät välttämättä muuta elvyttäväksi, mikäli samaan aikaan toisella kädellä kiristetään veroja ja leikataan muita menoja. Vaikka siltarumpujen rakentamista kutsuisi elvyttäväksi työllisyystoimeksi, samalla toteutetut veronkiristykset takaavat sen, ettei kyse ole elvytyksestä vaan tulonjakopolitiikasta.