Rönsyilyä vedosta

Puheessa on se huono puoli, että se on halpaa. Vedonlyönnit osana keskustelua kannustavat keskustelijoita olemaan totuudenmukaisempia omista uskomuksistaan. Republikaanien presidenttiehdokasehdokkaiten väittelyssä Romney tarjosi Perrylle 10 000 dollarin vetoa johonkin Romneyn terveydenhuolto-kantaan liittyen, tässä video. Tässä joitakin sekalaisia ajatuksia, joita mulle tuosta tapahtumasta ja siitä kohisemisesta heräsi:

1. Ainakin videon perusteella veto oli huonosti määritelty; en usko että noilla puheilla Perry ja Romney olisivat koskaan voineet selvittää sen, kumpi vedon voitti. Ja tämähän kertoo surullisesti siitä, millä tavalla politiikassa keskustellaan asioista.
2. Entä vedon summa? Romney on rikas kaveri eikä Perrykään kovin köyhä taida olla, joten kymppitonni tuntuu aika pieneltä summalta vedoksi. Mutta noin julkinen veto on hyvin omanlaisensa. Siinä oikeassa ja väärässä olemisen rahalliset arvot ovat niin suuria, että mahdollisesti hävittävän summan on oltava hyvin suuri ennen kuin sillä alkaa olla merkitystä mahdollisen kevyen nöyryytyksen rinnalla. Siinäkin mielessä taktisesti kohtuullisen huono veto Romneyltä.
   
3. Rikkaat ihmiset laittavat rahaa enemmän lähes kaikkeen. Mitt Romneyn varallisuus on kai jotain 250 miljoonaa dollaria ja hän oli valmis laittamaan yhteen vetoon 10 000 dollaria. Eli suhteessa varallisuuteen 25 tuhannen euron varallisuudella tuo tarkoittaa jotain 10 euron vetoa, mikä ei kuulosta mitenkään suurelta, ainakaan mitä tiedän omista preferensseistäni ja urheiluvedonlyöntiä harrastavista kavereistani (enkä mä tiedä, onko niitten varallisuus 25 tuhatta, varmaan kaks ja puol tuhatta vois usein olla lähempänä. ja miten merkityksellistä varallisuudesta puhuminen ylipäänsä on, kun suurin osa siitä on inhimillistä pääomaa jota ei oo täydellisesti hinnoiteltu.).
4. Edelliseen liittyen (en tiedä, miten tällä tehdään alapointteja, typerä Blogger) vaikka ihmiset usein arkipuheessaan käyttävät termejä "rikas" ja "köyhä", jotka viittaavat varallisuuteen, he luultavasti välittävät enemmän kulutuksesta ja sen epätasa-arvoisuudesta kuin vaurauden epätasaisesta jakautumisesta. Mutta tämä on vain mutuilua.
5. Jos ainoa jakauma, mistä välittää on varallisuusjakauma ja siihen suhtautuu rationaalisesti (eikä siinä olisi mitään paheksumisen signalointielementtejä) se, että yllättyy siitä, että Romney on valmis tekemään 10 000 dollarin vedon, pitäisi olla positiivinen yllätys. Romney paljastaa pitävänsä vedonlyönnistä odotettua enemmän ja kuten tiedetään, vedonlyönti on keskimäärin kannattamatonta puuhaa. Romneyn veto siis saisi ihmiset laskemaan arviotaan Romneyn tulevasta varallisuudesta. Eli tätäkin kautta tuntuu siltä, että kyse ei ole niinkään varallisuuseroista vaan kulutuksesta.
   
6. Varallisuuden ja kulutuksen välillä on negatiivinen relaatio. Mitä enemmän ihminen kuluttaa, sitä vähemmän hänellä (ja hänen jälkeläisillään) on varallisuutta. Jos rahan pois antamista ei lasketa, mitä yhteiskuntamme haluaisi rikkaan tekevän? Kuluttamalla hän näyttää rikkauttaan ja aiheuttaa pahaa mieltä, mutta toisaalta säästämällä vain kasvattaa varallisuuttaan. En tarkoita sitä, että voi rikkaita, heillä on niin vaikeaa kun mitä tahansa tekemällä joku harmistuu jotenkin. Spekuloin vain sitä, mistä eroista ihmiset välittävät ja miten ongelmakenttää voisi hahmotella.
7. Kulutus on near-käsite ja varallisuus far-käsite. Tämä on mutuilua enkä jaksa etsiä yksittäisiä lähteitä väitteeni heikoksi tueksi. Mutuilen, että kulutus on hyvinvoinnille tärkeämpi käsite, mutta siihen ei poliittisessa erokeskustelussa keskitytä siksi, että se on near-käsite; se kiinnittyy melko tiukasti kateuteen ja sen aiheuttamaan pahoinvointiin. Koska ei haluta myöntää sitä, että erojen vastustaminen riippuu niin paljon omasta ja muiden kuvitellusta kateuden tuntemisesta puhutaan varallisuudesta, joka on far-käsite, ja johon voidaan liittää ylevämpiä tavoitteita kuten yhteiskuntarauha ja hyvinvointivaltion äänestysdynamiikka. Myös onnellisuuspuhe toimii mun mielestä tällä tasolla, koska siinä korostetaan juuri onnellisuuden makrotasoa; tasa-arvoisemmat yhteiskunnat ovat keskimäärin onnellisempia. Kun ei mennä niihin psykologisiin syihin, miksi näin on, pysytään mun mielestä far-tasolla. Kokoomuksen yleisemminkin oikeiston tasa-arvopuheessaan suosimaa kohtuullisuus-retoriikkaa mä en jotenkin osaa jaotella tähän.

Vaikka mä osaan perustella sitä, miks mun mielestä markkinoiden tuottamia tuloeroja ja Suomen nykyisiä tuloeroja on syytä tasoittaa, mun ois hyvin paljon vaikeampaa selittää sitä, miten mä itse henkilökohtaisesti tuloerot koen. Ei sillä, eihän sillä juurikaan merkitystä ole, mun kokema hyötyhän mitataan miljoonisosissa tämän valtion kokonaissummassa. Mutta olisi mielenkiintoista tuntea itsensä. Ja ehkä tällä spekuloinnilla mä pyrin myös siihen. Mä uskon, että ihmiset on melko samanlaisia ja ne (aikojen saatossa kehittyneet) mekanismit, jotka saa jengin ärsyyntymään eroista on luultavasti mussakin. Ehkä mä haen kaiken sen sosiaaliseen toimintaan liittyvän laskelmoinnin, poseeraamisen ja tekopyhyyden taustalta sitä tunnetta, jotta mä voisin löytää sen itsestäni. Sen pienen palan ihmisyyttä, heh. Mutta sen luultavasti löytää parhaiten jostain muualta kuin politiikasta.