skip to main |
skip to sidebar
Evan EU:hun keskittyvä arvo- ja asennetutkimus on mielenkiintoista ja luettavaa luettavaa. Julkaisun lopussa kirjoitetaan
Aiempien EVA-aineistojen tapaan nyt kerätty aineisto luovutetaan Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon (FSD, Tampereen yliopisto). Tietoarkisto luovuttaa aineistoja edelleen tieteelliseen tutkimus- ja opetuskäyttöön. FSD:n käyttötilastojen perusteella EVAn aineistot ovat kuuluneet jo pitkään arkiston kysytyimpiin aineistoihin. Niitä on hyödynnetty ja hyödynnetään parhaillaan lukuisissa akateemisissa tutkimushankkeissa eri korkeakouluissa Suomessa ja ulkomailla.
Itsekin muistan jollain tilastotieteen kurssilla tehneeni jonkin vuoden aineistosta harjoitustyön. Kannattaa vilkaista aiempienkin vuosien raportteja, niissä on eri kysymyksiä. Hauskaa, kevyttä luettavaa. Voi vetää suuria johtopäätöksiä palkkien väreistä ja ko'oista. Laittakaa toki kommenttia, jos olette vilkuilleet ja vaikutuitte jostain.
Itse yllätyin eniten demareiden kannattajien EU- ja euromyönteisyydestä ja sen muutoksesta. SDP:n kannattajat suhtautuvat melko positiivisesti EU:hun (esim. sivut 15, 22), heidän suhtautumisensa EU:hun on vuodessa muuttunut hurjasti myönteisemmäksi (sivu 13, myönteiset 45 %->76 %, kielteiset 21 %->5 %), he ovat kaikista tyytyväisimpiä hallituksen EU-politiikkaan (sivu 51) ja ovat RKP:n kannattajien jälkeen tyytyväisimpiä Suomen euromaiden tukemispolitiikkaan (sivu 39). He myös toivovat kaikista vähiten euromaista heikoimpien jättävän rahaliiton (sivu 61).
Lisäksi noin prosentti suomalaisista on täysin eri mieltä väitteen "Euromaat ovat ajautuneet umpikujaan, josta ulospääsy käy kalliiksi". Voih.
Slowpoketan Hans-Werner Sinnin mainion NBER Working Paperin [pdf] ilmastonmuutoksesta. Ilmastonmuutos liittyy suurelta osin ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvuun, mikä on seurausta historiallisesti katsoen valtaisasta fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Vaikka fossiiliset polttoaineet ovat uusiutumattomia, ilmastonmuutoksen taloustieteellisessä keskustelussa tämä ominaisuus otetaan harvoin mukaan tarkasteluun. Sinn kuitenkin näyttää, että suurimman hiilidioksidipäästöjen lähteen uusiutumaton luonne tuo mielenkiintoisia dynamiikkoja ilmastonmuutospolitiikkaan. Puhun tässä uusiutumattomista, mutta tarkoitan lähinnä öljyä ja hiiltä.
Ensinnäkin uusiutumattomien omistusoikeuksien heikkous lisää niiden tarjontaa. Hugo Chávezilla on kannustimet pumpata rutkasti öljyä markkinoille sen sijaan, että hän jättäisi ne seuraajansa hyödynnettäväksi. Vrt. "Pumppaamalla rutkasti öljyä maaperästä olen saanut talouden vauhtiin ja ihmisille hyvinvointia ja jatkokausia itselleni." ja "Ehkä nykykansalaisilla olisi mennyt paremmin, jos olisin pumpannut enemmän öljyä, mutta ajattelin hillitä ilmastonmuutosta ja jättää seuraajalleni hieman suuremman varallisuuden käytettäväksi. Muistelkaa hyvällä."
Toiseksikin uusiutumattomat tuovat ilmastonmuutoksen ikävää dynamiikkaa. Kuvittele olevasi öljylähteen omistaja. Kun valtio ilmoittaa tulevaisuudessa kiristyvistä päästötavoitteista tai valtiot ilmoittavat tulleensa sopuun globaalista päästökaupasta, mitä teet? Koska tulevaisuudessa öljyllesi on vähemmän kysyntää, se kannattaa pumpata ylös nyt heti. Tarjonta lisääntyy, kulutus kasvaa.
Toisaalta Strand [ScienceDirect] sanoo, että on kahdenlaista epävarmuutta, ja ne toimivat eri suuntiin uusiutumattoman käytön suhteen:
We consider two separate types of tenure insecurity for resource owners, and their impact on the tax implementing the optimal policy. When insecure control is with respect to future ownership to the resource, competitive extraction is higher than otherwise, and the efficiency-implementing tax exceeds the Pigou rate. When tenure insecurity instead implies possible expropriation (“holdup”) of investment in extraction capacity, it deters extraction, and the optimal tax is lower than the Pigou rate.
Pitänee miettiä vähän tarkemmin tuota dynamiikkaa vielä. Onko odotetuilla tulevaisuuden kiristyksillä vaikutuksia? Millainen rooli on äänestäjien oppimisdynamiikalla; että äänestäjät muuttuvat ilmastopolitiikkamyönteisemmiksi ajan myötä? Toimiiko epävarmuus ilmastopolitiikasta samalla tavalla kuin epävarmuus omistusoikeuksista? En tunne tätä aihealuetta kauhean hyvin, joten pistäkää ajatuksia jos löytyy.
Lisäys: Jaakko, joka linkkasi minulle tuon paperin, kirjoitteli myös aiheesta.
Katkos, pannahinen. On ollut töitä ja gradua, ja kaikenlaista muutakin. Sitäpaitsi on ollut jotenkin keventynyt tarve sanoa asioita, mikä on tietysti hyvä. Olen ollut onnettomampi niinä aikoina elämässäni, kun minulla on ollut suuri tarve julistaa asioita, kertoa mitä olen mieltä ja alleviivata maailman vääryyksiä. Tämä on kuitenkin hyvä väline asioiden oppimiseen, joten yritän petrata.
Yksi tapa, jolla ajattelin petrata on alkaa käyttää Google Readeria (vai onko jotain parempia syötteenlukijoita) ja päivittyä ajankohtaisesti suomen taloudesta. Tässä pari asiaa, jotka opin etsiessäni syötteitä.
1. Nordealla on hyvä Media-osio. Muiden pankkien syötteet tuntuvat olevan täynnä "NN Taka-Hikiän pankin finanssijohtajaksi", eikä mielenkiintoisia juttuja (ennusteet yms.) oikein voi yksinään tilata. Sampo Pankilla sitäpaitsi tiedotteiden tilaaminen on ylivertaisen vaikeaa (vaatii verkkopankkitunnukset tai rekisteröitymisen), varmaan koska se tuntuu olevan jotenkin integroitu verkkopankkiin. Eikä siinä mitään, en minä tiedä onko tuollaisiin juttuihin panostaminen pankin kannalta tärkeää. Harva varmaan miettii, että "Otanpa asuntolainan Nordeasta, olenhan lukenut heidän mainiota rss-syötettään jo pitkään."
2. EK:n etusivulla on web-kamera. Niinpä! Kaveri, joka sen on sinne laittanut, on varmaan ajatellut sivulla kävijän reagoivan näin.
Kävin läpi tänään graduuni liittyen artikkeleita rahapolitiikan avoimuudesta (transparency) ja sen mallintamisesta. Luin Mishkinin mainion, yleistajuisen ja politiikkanäkökulmaisen NBER Working Paperin "Can Central Bank Transparency Go Too Far?" [pdf], jossa argumentoidaan syitä miksi täydellinen avoimuus on epäkäytännöllistä rahapolitiikassa. Ajattelin jakaa ja laittaa muistiin tämän hienon kappaleen tuosta paperista:
One advantage of a central bank announcing its objective function is that it would make clear the central bank’s views on how it will deal with output fluctuations. But since central banks do not announce their objective functions, and arguments against doing this are strong, they still have the problem of how to talk abut output fluctuations. The reality is that central bankers, whether they inflation target or not, are extremely reluctant
to discuss concerns about output fluctuations even though their actions show that they do care about them. This lack of transparency is the “the dirty little secret of central banking”. One remarkable manifestation of this occurred in August of 1994 at the Federal Reserve Bank of Kansas City’s Jackson Hole Conference, when Alan Blinder, then the vice-chairman of the FOMC, had the temerity to mention that a short-run tradeoff between output and inflation exists and that therefore monetary policy should be concerned about minimizing output as well as inflation fluctuations. Blinder was then pilloried by many central bankers and in the press, with a Newsweek columnist declaring that he was not qualified to be a central banker. From an academic economist’s perspective, this was quite amazing since Alan Blinder didn’t say anything that was inconsistent with what our models tell us or what central bankers deep down believe. However, it does indicate the discomfort that central bankers as a group have with discussing the role of output fluctuations in the conduct of monetary policy.
En löytänyt itse puhetta, mutta tämä on ilmeisesti se Newsweekin kolumnistin teksti, täällä (pdf) Blinder itse kertoo näkemyksiään siitä kohkaamisesta. Blinder on siitä hienoja ja harvinaisia ekonomisteja, että hän toimii melko avoimesti akateemisen tutkimuksen ja käytännön rahapolitiikan rajapinnassa ja auttaa ymmärtämään molempia. Ks. esim. mainiot, joskin aika jargonintäyteiset Lionel Robbins-luennot "Central Banking in Theory and practice" [pdf].
Kirjoitin edellisessä postauksessa hallitusohjelmasta ja sen saavuttamattomiin karanneista tavoitteista. Kirjoitin lopussa, että olisi hyvä että hallitusohjelmassa kerrottaisiin tavoitteiden tärkeysjärjestys siltä varalta, että kaikkia tavoitteita ei voida saavuttaa. Tarkemmin lukien siellä kuitenkin selvästi implikoidaan toisten tavoitteiden, kuten julkisen talouden tasapainon kaksoistavoitteen, olevan tärkeämpiä kuin toiset, kuten työllisyyteen liittyvät. En ainakaan tiedä muita tavoitteita kuin julkisen tasapainon kaksoistavoite joihin liitetään eksplisiittinen toimintaklausuuli:
Hallitus sitoutuu toteuttamaan uusia lisäsopeutustoimia, mikäli valtion velan bruttokansantuoteosuus ei näytä kääntyvän laskuun ja valtion talouden alijäämä näyttää asettuvan yli 1 prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Nokkimisjärjestys tulee selväksi viimeistään siinä vaiheessa, kun työllisyystavoitetta kutsutaan (s.10) "kunnianhimoiseksi". Ainakin oman kokemukseni "kunnianhimoinen" on tällaisissa teksteissä kiertoilmaus "epärealistiselle".
