Politiikka teknologiana

Kun nuorena poikana lähdin mukaan puolueeseen ja nuorisojärjestöön, minulla ei ollut kovin suurta paloa muuttaa tai parantaa maailmaa, ainakaan sitä kautta. Halusin vain ymmärtää paremmin, mistä siinä on kyse. Ehkä minä jotain olen oppinut, ja ajattelin kirjoittaa vähän politiikasta politiikan näkökulmasta vs. tieteen ja tieteilijöiden näkökulmasta.

Voisivatko taloustieteilijät ymmärtää politiikkaa paremmin, jos he hahmottaisivat sen teknologiana? Meillä on tietty poliittinen järjestelmä, tietyt toimijat ja tiettyjä aatteita joiden puitteissa on mahdollista toteuttaa tiettyjä asioita.

Akateemisessa talousblogissa kirjoitettiin joskus aikoinaan näin:

[Mirrlees-raportista] löytyy paljon muutakin tärkeää asiaa selkeässä muodossa - olisipa tällainen läpyskä vielä joskus Suomessakin hallitusneuvottelijoiden matkassa: The Mirrlees Review - Tax by Design.

Kuten Jaakko huomioi, tämä on joko naiivi tai oudon ironinen (itse ehkä lisäisin myös kuvaannollisen tulkinnan, mutta tässä olisi ehkä hyvä kuvailla, miten se läpyskä saadaan hallitusneuvottelijoiden matkaan, kuvaannollisesti). Mikäli tässä ollaan tosissaan, niin se kielii siitä, että politiikan teknologiaa ei ymmärretä kauhean hyvin. Ja ehkä taloustieteilijöiden pitäisi tuntea politiikan teknologia paremmin. Kyllähän maatalousekonomistienkin pitää ymmärtää jotain siitä, miten vilja ja puut kasvavat. Ilmastonmuutosta tutkivien ekonomistien pitää ymmärtää jotain ilmastotieteestä. Tämä eklektisyyden tarve pätee erityisesti historian suhteen: teollista vallankumousta on hyvin vaikea ymmärtää syvällisesti ilman tuon ajan teknologisen kehityksen hyvää ymmärtämistä (tässä muuten pääsee aika pitkälle lukemalla David Landesin mainion The Unbound Prometheuksen, jonka johdantoluku on luettavissa vapaasti täältä [pdf]).

Useisiin taloustieteellisiin tutkimuksiin liittyy politiikkasuositus. Pitäisikö tässä vaiheessa jotenkin huomioida poliittisia rajoitteita? On varmaan hyviä syitä siihen, että miksi ei pitäisi, mutta on huomautettava, että poliittisia rajoitteita huomioidaan jo nyt. Miksi muuten tuloeroja käsittelevä tutkimus saattaa suositella tulonsiirtoja hyvätuloisilta pienituloisille maan sisällä, mutta ei globaalilla tasolla?

Ja siinä on jotain vinoutunutta. Lähes minkä tahansa asian julkiseen tuottamiseen ajatellaan liittyvän tehottomuutta, jopa mahdottomuusrajoitteita. Mutta kun kyse on verotuksesta, niin yhtäkkiä kaikki on mahdollista. "Mutta nämä ovat eri asioita!" Miten? Julkisessa tuotannossa on yksityistä vaikeampaa saada kannustimet lähemmäs kohdilleen, tästähän siinä on kyse. Eikö politiikan epäonnistumisessakin ole kannustinten suunnittelun epäonnistumisesta? Ei ole mitään järkeä syyttää poliitikkoja siitä, että he käyttäytyvät kuin poliitikot.

Tai akateemikoilla: "Käytän frakkia päivätilaisuuksissa."

Tietenkin pätee se, että "Where there is will, there is way". Euroalueella elvyttävämmän rahapolitiikan tiellä on monia rajoitteita ja kyllähän ainakin joihinkin näihin rajoitteisiin vaikuttaa ihan vain tahdon ilmaiseminen. Mutta varmaankin tieteilijöille luontevampaa on näyttää se way kuin osoittaa williä. Politiikka on sosiaalista toimintaa ja sosiaalisessa toiminnassa on kyse kannustimista, eikö? Se, että suositellaan hallitusneuvottelijoiden kantavan 1000-sivuista veroraamattua mukanaan ei ole kovin hienostunutta kannustinten suunnittelua: siinä vain asetetaan omia ideaaleja muiden niskoille.

Jos nyt yrittäisin jotain rakentavaa. Jos et halua vaikuttaa asioihin, se on ihan okei. Jos haluat vaikuttaa niin älä ole naiivi. On siinäkin toki logiikkansa, että unohtaa poliittiset rajoitteet, mutta ei tarvitse ymmärtää politiikkaa tahallaan väärin. Asiaan liittyvä Milton Friedman-sitaatti:

Only a crisis—actual or perceived—produces real change. When that crisis occurs, the actions that are taken depend on the ideas that are lying around. That, I believe, is our basic function: to develop alternatives to existing policies, to keep them alive and available until the politically impossible becomes politically inevitable.

Olen eri mieltä, lähinnä koska 1) "todellista muutosta" voi saada aikaan myös ilman kriisiä ja 2) toisinaan ei ole varaa odottaa kriisiä. Esimerkiksi ilmastonmuutoksessa on inertiaa, ja siinä vaiheessa kun homma kriisiytyy, niin voi olla jo liian myöhäistä. Friedmania toki kiinnostivat vähän eri kysymykset.

Ja jos politiikka ei tunnu toimivan, kehitä tai kannata parempaa. Kannustimistahan siinäkin on kyse. Ja jos haluat vain nostaa omaa tai viiteryhmäsi statusta vertaamalla itseäsi poliitikkoihin, niin on hyvä sanoa se suoraan.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen

Ei ole tullut vastaan suuremmin asioita, joista inspiroitua kirjoittamaan niin ajattelin perspiroitua ja ruopata kallosta yleisempiä teemoja, joita olen joskus miettinyt. No, sen verran olen inspiroitunut, että olen lukenut William J. Bernsteinin A Splendid Exchange-teosta, josta varmaan kirjoittelen pitemmin kunhan olen sen saanut loppuun. Teoksessa oli hieno erään Josiah Childin sitaatti 1600-luvun Englannin vapaakauppakeskustelussa, mikä liittyy myös ulkoisvaikutusten käsitteeseen:

The truth of the case at bottom is this: the importation of better and cheaper raw silk from India may probably throw some Turkey merchants' profit at present though it doth benefit the kingdom...What then? Must one trade be interrupted because it works upon another? At that rate there would be nothing but confusion in a nation ad infinitum.

Ulkoisvaikutukset ovat ihan ykkösjuttu. Jokainen oppii taloustieteen peruskurssilla, että markkinat toimivat hyvin, mutta kun nämä ulkoisvaikutukset. Etenkin taloudesta kiinnostuneiden ei-vasemmistolaisten ei-libertaarien maailmankuvassa ulkoisvaikutukset tuntuvat usein olevan aika tärkeässä osassa. Ja onhan se tärkeä. Mutta ei sillä kovin pitkälle pötkitä. Se on sellainen juttu, mistä puhutaan tieteellisten artikkeleiden johdantoluvuissa, mutta ei varsinaisessa analyysissä.


Käsitteestä itsestään tuntuu olevan vähän sekaannusta. Ulkoisvaikutukset liittyvät hyvinvointianalyyseihin ja hyvinvointiin liittyy eri kriteereitä. On kaksi erillistä ulkoisvaikutuksen käsitettä, jotka liittyvät kahteen eri hyvinvointikriteeriin.

Ensinnäkin ulkoisvaikutukset voidaan määritellä kolmansien osapuolien kautta, mikä sitten liittyy Pareto-hyvinvointikriteeriin. Ulkoisvaikutus tapahtuu, kun kaksi osapuolta tekee kauppaa niin, että se vaikuttaa kolmannen osapuolen hyvinvointiin. Haaste tässä sitten on se, että onko olemassa mitään kauppaa, johon ei liity tällaisia ulkoisvaikutuksia? No, kaikki kaupat täydellisillä markkinoilla, mutta nehän ovat fiktiota. Ja tämä toki liittyy muihinkin kuin markkinahommiin; se, mitä ihmiset tekevät makuuhuoneissaan vaikuttaa myös niiden hyvinvointiin, jotka eivät siellä makuuhuoneissa ole. Joidenkin ihmisten preferenssit nyt vain ovat perseestä.

Toiseksikin ulkoisvaikutukset voidaan määritellä yksityisen kustannuksen ja yhteiskunnallisen kustannuksen erona. Se, miten yhteiskunnallinen hyvinvointi ja sitä kautta kustannus määritellään on sitten vähän kinkkisempi juttu. Tämä on eri kriteeri kuin edellinen, ja eri ulkoisvaikutus.

Liberaali-Woodyä hirvittää kun etatisti-Buzz näkee kaikkialla tilaisuuksia puuttua  ihmisten vapauteen. Onneksi Woody voi halutessaan ottaa yhteyttä Etatismin uhrien tuki ry:hyn. Uhreja, uhreja kaikkialla.

Onko ulkoisvaikutusten käsitteestä mitään iloa, kun ulkoisvaikutuksia kerran löytyy kaikkialta? No, ensinnäkin sen tajuaminen auttaa ymmärtämään sen, että ulkoisvaikutuksen olemassaolo ei ole riittävä peruste sen korjaamiselle. Toinen hyvä puoli omasta mielestäni on se, että sen avulla voi vetää keskustelijat samaan kustannus-hyöty-kehikkoon, jos muut siihen leikkiin lähtevät. Kolmas on se, että se linkittyy aika hyvin muihin, ehkä mielenkiintoisempiin keskusteluihin. Mikä on "yhteiskunnallinen hyöty" ja miten se määritellään? Miten voitaisiin selvitä paretolaisen liberaalin mahdottomuudesta?

Ehkä tärkeimmin ulkoisvaikutus on välttämätön käsite "taloustieteellisen maailmankuvan" opettelemisessa. Sä luet jotain perusoppikirjaa ja siellä ollaan silleen että "Markkinat rulettaa" ja sä oot silleen että "No ei, entä nää ilmastonmuutokset ja kaikki" ja sitten siellä ollaan silleen että "Hei kato ulkoisvaikutukset" ja sit sä oot silleen että "Ahajoo" ja jaksat lukea eteenpäin. Mallit yksinkertaistavat, ja malleja käyttävässä tieteessä on aina vaarana se, että se näyttää (ainakin ulkopuolisten silmiin) liiankin yksinkertaiselta, idioottimaiselta. On hyvä olla käsitteitä, joilla kuvataan sellaisia ulkopuolelle jääviä tärkeitä juttuja. Tosin jotkut ovat varmaan sitä mieltä, että on idioottimaista olla puhumatta ympäristöstä/sukupuolesta/vallasta aina ja kaikkialla.


P.S. Yks miettimisen arvoinen juttu on se, että onko kyseessä ulkoisvaikutukset sinänsä vai onko kyse pikemminkin iljettävyyksistä à la Al Roth [pdf]? Jos jotkut työntekijät suvaitsee seksuaalista häirintää työpaikoilla, niin se varmaan heikentää ei-suvaitsevien asemaa työmarkkinoilla (ks. Haaparannan vanha blogaus aiheesta). Jos jotkut työläiset suvaitsee alhaisempia palkkoja niin se heikentää kaikkien työläisten asemaa työmarkkinoilla (tästä ks. Nick Rowen blogaus, jonka mukaan me kaikki saamme liian vähän palkkaa, koska meistä jokainen saa liikaa palkkaa.).

P.P.S. Ari Hyytisellä oli aikoinaan "haitallisten ulkoisvaikutusten top-3"-postaus. Mä varmaan laittaisin listan kärkeen valehtelun: luottamus on hyvin hyödyllistä ja luottamuksen pettäminen heikentää luottamusta paitsi pettäneeseen henkilöön, myös muihin ihmisiin.

P.P.P.S. Jos muuten joskus täällä on ollut hiljaista ja tekis mieli lukea jotain mun juttuja, niin pistäkää vaikka uta-mailiin tai kommenttikenttään jotain matskua mistä nyhjästä. Ja kuten aina, kommentoikaa ihmeessä.

Millaista vetoapua Frankfurtista?

Koska olen aika paljon vain pyöritellyt ja pohtinut euroalueen ongelmia, ajattelin tehdä vähän positiivisemman postauksen. Minulla ei ole mielessä mitään ratkaisumallia, ajattelin vain valaista sitä, miten rahapolitiikalla voitaisiin helpottaa vaikeampien valintojen tekemistä. Ei sekään nyt ihan helppoa ole.

Muutama käsite helpottamaan asioita:

• Mandaatti. Tämä on se, mitä määritellään Euroopan Unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa [pdf]. Hintavakaus ensisijainen, sitten muita kivoja asioita.
• Regiimi (kirjallisuudessa yleensä tavoite). Tämä on kaikki se, mitä lukee paperilla ja on selkeästi lausuttu mandaatin tulkinnasta. Esimerkiksi noin-mutta-alle 2 prosentin inflaatiotavoitetta ei ole määritelty mandaatissa, vaan se on tuon mandaatin tulkintaa ja muodostaa osan EKP:n regiimiä.
• Harkinta. Tämä on se, miten EKP toteuttaa regiimiään. Esimerkiksi regiimiin liittyy ajatus siitä, että inflaation pitää olla tavoitetasolla keskipitkällä aikavälillä, mutta sitä ei ole regiimissä määritelty mitenkään. Miten EKP tulkitsee kaikkea sitä informaatiota, mitä se käyttää?

Kirjoitin aiemmin siitä, että mandaatilla ei tunnu olevan ihan kauheasti merkitystä. EKP:n ja Englannin pankin toiminta näyttää aika erilaiselta, vaikka niillä on samanlainen mandaatti ja EKP:n ja Fedin toiminta näyttää aika samanlaiselta, vaikka niillä on erilainen mandaatti. Saman argumentin voisi tehdä myös yli ajan: Fedin mandaatti oli sama 70-luvulla kuin mitä se on nyt, ja meininki oli aivan erilaista.

Kyllä mandaatilla varmasti jotain merkitystä on. Olen vain sitä mieltä, että 1) jos lähdetään muuttamaan perussopimuksia, niin varmaan siellä on tärkeämpiäkin kysymyksiä ja 2) työllisyystavoitteen nostaminen hintavakauden rinnalle on kovin epävarma keino muuttaa EKP:n toimintaa.

Tämä liittyy myös siihen, mistä tiedän ja mistä en. En tiedä kauheasti instituutioiden suunnittelemisesta. Tiedän enemmän rahapolitiikan toteuttamisesta ja mistä siinä on kyse. Keskityn siis regiimiin ja harkintaan. Tässä siis pari juttua, mitä kannattaisi tehdä:

1. Julistaa tutkimusohjelma regiimin muuttamisesta: mitä hintaindeksiä inflaatiotavoitteen omaavan keskuspankin kannattaa tarkastella? Tässä olisi kolme etua: 1.) vastaus tiedetään etukäteen, joten odotukset liikkuisivat heti, 2) parempi hintaindeksi auttaisi tähän kriisiin, koska se olisi jossain määrin puhdistettu veronkorotuksista ja muista tarjontashokeista, 3) parempi hintaindeksi olisi oikeasti parempi, myös pitemmällä aikavälillä.

Joitakin vuosia sitten oli paljon puhetta inflaatiotavoitteen korvaamisesta hintatasotavoitteella. Nick Rowella on hyvä postaus aiheesta. Euroalueella hintatasotavoite tai sen uhka olisi ehkä voinut auttaa, joissakin vaiheessa kriisiä, mutta ei se olisi pelastanut tilannetta, tuli kaikkea muuta: veronkorotuksia, öljyn hinnan nousua, nyt ruuan hinnan nousua. Toki viimeisen viiden vuoden kontrafaktuaali ei ole ainut kriteeri, jolla rahapolitiikkaregiimin hyvyyttä pitää tarkastella.

2. Koska puhetta pitää vahvistaa teoilla ja ehkä pelkät odotukset eivät ratkaise, voisi tehdä jotain regiimin vaihtumista odotellessa. Tämä on vähän haastavampi tehtävä, etenkin jos yllämainittu julistus nostaa inflaatio-odotuksia. EKP:lla on kuitenkin jonkin verran liikkumavaraa tässä. Voisi sanoa, että rahapolitiikan välitysmekanismi on vaarassa, pitää kaataa rahaa markkinoille. Voisi katsella erilaisia inflaatio-odotuksia kuvaavia mittareita valikoiden (mittareita riittää, ks. esim. EKP:n inflaatio-odotuksia ja niiden mittaamista käsittelevä artikkeli heinäkuulta [pdf]). Ai miten se teknisesti tapahtuisi? Lasketaan korkoja. Lasketaan reserveille maksettavaa korkoa, senhän voi painaa vaikka pakkaselle. Kyllä keinoja riittää, ei siitä kannata huolehtia.

Rahapolitiikka eurokriisissä ei ole (ainakaan minun mielestäni) mikään no-brainer, ei se helppo kysymys. Jos inflaatio ja inflaatio-odotukset oikeasti olisivat alle tavoitetason, niin homma olisi korjattu hetkessä. Mutta kun ne eivät ole (no, odotusten suhteen tämä riippuu mittarista). Ongelma on se, että EKP tekee tasan sitä, mitä sen pitääkin tehdä, tietyssä mielessä. Se tulkitsee mandaattiaan tietyllä tavalla, eikä se nyt ihan hullu tapa ole. Taloustieteellisestä näkökulmasta se ei ehkä ole optimaalinen, mutta on muitakin näkökulmia. "Kansalaisen" kannalta homma on hyvä just näin. Kansalaiselle hintavakaus tarkoittaa sitä, että hinnat kaupassa kasvavat tasaisesti eikä sitä, että jokin puhdistettu sarja kasvaa tasaisesti. Kansalaisen on helpompi tarkkailla itsenäisen keskuspankin toimintaa kun sen tavoite on yksinkertaisesti kuluttajahintaindeksi (joskin keskipitkällä aikavälillä), eikä jokin määrittelemätön, tarjontashokeista puhdistettu muuttuja. Tietysti kansalainen haluaisi myös kasvattaa tulojaan ja säilyttää työpaikkansa.

[lähde]

EKP:n mandaatin muuttaminen on melko vaivalloista. EKP:n regiimin muuttaminen (tai ehkä meidän kansalaisten näkökulmasta muuttuminen) voisi olla kaiken kaikkiaan hyvä. Ilmeinen haittapuoli siinä on se, että keskuspankin harkintavalta kasvaisi, jos rahapolitiikan keskiöön tulisi ainakin joistakin tarjontashokeista puhdistettu hintaindeksi. Ja kyllä sekin kertoo jotain tästä järjestelmästä, että keskuspankki voi efektiivisesti muuttaa politiikkaansa ihan oman päänsä mukaan. Harkinnasta ei päästä eroon, ellei siirrytä kulta-,valuutta- tai NBKT-futuurikantaan. Harkinnan kanssa olisi kuitenkin helpompi elää, jos EKP olisi tilivelvollisempi. Pöytäkirjat julki, Monti piinapenkiin parlamenttiin Bernanken tapaan.

P.S. Ajattelin muuten hillitä näiden eurojuttujen kanssa jatkossa. On sitä muutakin mielenkiintoista. Mä olen vain aika reaktiivinen kirjoittaja, ja suurin osa mielenkiintoisista teksteistä makroon keskittyvästä blogosfäärissä nyt sivuaa tätä kysymystä.

P.P.S. Suosittelen muuten Ronkaisen Antin tekstejä eurosta ja muustakin taloudesta, laatu tuntuu nousevan kohisten. Pitänee laittaa se Readeriin, että tulee luettua tekstit tuoreeltaan. Itselläni on aina kynnys lähteä kommentoimaan viikonkin vanhoja tekstejä.

Millaista elvyttävää finanssipolitiikkaa euroalueelle?

Kun puhutaan vyönkiristyspolitiikan haitallisuudesta, puhutaan finanssipolitiikasta ja siitä, että sen pitäisi olla elvyttävämpää. Mutta millaista finanssipolitiikan pitäisi olla? Puhutaan vain Saksasta ja Espanjasta ja ajatellaan, että Saksalla on varaa elvyttää kun taas Espanjalla ei.

1. Nostetaan kokonaiskysyntää koko euroalueella.

Saksa lainaa rahaa markkinoilta ja jakaa sitä euroalueen asukkaille. Kokonaiskysyntä kasvaa, tuotanto ja inflaatio-odotukset nousevat. Mitä EKP tekee? Jos inflaatio-odotukset ovat ennen elvytystä EKP:n tavoitetasolla, kuten ne aina tapaavat olla, periaatteessa EKP:n tulisi elvytyksen jälkeen kiristää rahapolitiikkaa tuodakseen inflaatio-odotukset takaisin. Itsenäinen keskuspankki tekee finanssipolitiikasta täysin turhan ja toimimattoman, periaatteessa. Käytännössä asia on varmaan vähän erilainen, johtuen siitä että keskuspankin tavoitteet eivät ole selviä sille itsellekään. Ehkä siellä voi olla jotain ongelmia rahapolitiikan välitysmekanismissa, mutta olen vähän skeptinen niiden suhteen.

Tämä pointti muuten pätee seuraaviinkin kohtiin.

2. Saksa elvyttää.

Saksa lainaa rahaa markkinoilta ja rakentaa vaikkapa korkeanopeuksisen rautatien. Saksan tuotannon kokonaiskysyntä kasvaa, nostaen tuotantoa ja Saksan inflaatio-odotuksia (ja sama homma kertautumisen ja tuontikysynnän kasvun kautta sama homma vaimeampana Espanjassa). Inflaation kasvu jossain vaiheessa tasoittaa kilpailukykyeroja Saksan ja Espanjan välillä.

3. Saksa lainaa rahaa Espanjalle, joka elvyttää.

Saksa lainaa rahaa markkinoilta ja lainaa halvalla/lahjoittaa tuon rahan Espanjalle, joka rakentaa vaikkapa korkeanopeuksisen rautatien. Espanjan tuotannon kokonaiskysyntä kasvaa, nostaen tuotantoa ja Espanjan inflaatio-odotuksia (ja sama homma kertautumisen ja tuontikysynnän kasvun kautta sama homma vaimeampana Saksassa). Elvytyksen pitäisi olla tarpeeksi iso, että se antaisi espanjalaisille voimia kestää reformeja ja palkkojen laskua mutta ei kuitenkaan niin iso, että se alkaisi voimakkaasti nostaa palkkoja ja vähentää intoa reformeihin.

4. Saksa käyttää rahaa Espanjan viennin tukemiseen.

Saksa lainaa rahaa markkinoilta ja ostaa tavaroita ja palveluita Espanjasta. Onko väliä että tehdäänkö tätä vai edellistä?

Minulla menee vähän aivot solmuun näitä miettiessäni. Osaatteko auttaa, mikä olisi optimaalista finanssipolitiikkaa euroalueella? Ajatellaan, että mitään poliittisia rajoitteita ei ole. Tämä on vähän samaa teemaa kuin mistä Simon Wren-Lewis ja Kantoos keskustelivat aiemmin.

P.S. Tämä US:n blogaus otsikolla "Valtion lainanotto on tabu" on aivan mahtavaa kamaa.

P.P.S. Tässä saattaa olla ainakin pari viikkoa, että postailen harvemmin. Puristin gradun esitarkastukseen ja koitan nyt huomioida proffan kommentit, viimeistellä yhden työjutun ja lomailla hetken ennen jatko-opintojen alkamista. Ei ole ollut kauheasti mitään sanottavaakaan.

Merkintöjä EKP:n pressitilaisuudesta

1. Sanat vai teot?

Useimmat tarkkailijat, kuten Krugman, ovat keskittyneet tekoihin eivätkä ole panneet paljoa painoa sanoille ("vague statements of intent"). Jotkut, kuten Joseph Cotterill FT Alphavillessa katsovat tarkemmin sanoja ja näkevät siellä toiveita paremmasta.

Periaatteessa sanat ovat paljon tärkeämpiä. Tavanomaisina aikoina EKP tekee päätöksiä siitä, mikä ohjauskorko on seuraavan kuukauden ajan. Se, että onko ohjauskorko 0,75 vai 0,50 prosenttia tietyssä kuussa ei ole kovin merkityksellistä kokonaiskuvassa. Mutta toisaalta mitä ovat sanat ilman tekoja? Ei Chuck Norriskaan olisi pelottava jos hän ei olisi niin badass.

Periaatteessa voi katsoa markkinareaktioita, mutta pitää muistaa, että ne kertovat vain yllätyksistä. Jos haluaa ymmärtää EKP:n politiikkaa yleisesti, pitää lukea noita pressikonferensseja.

Draghi on aika selkeä sen suhteen, että yksikään maa ei tule lähtemään eurosta:

As regards your second point, irreversibility means that it cannot be reversed. There is no going back to the Lira or the Drachma or to any other currency. It is pointless to bet against the euro. It is pointless to go short on the euro. That was the message. It is pointless because the euro will stay and it is irreversible.

Puhettahan maailmaan riittää: miten tämä eroaa Suomen "ei devalvoida"-vakuutteluista 1990-luvun alussa? On parikin syytä. Ensinnäkin Suomella ei ollut tarvittavia työkaluja (kuten dollarisetelipainoa) markan arvon säilyttämiseen. EKP:lla on tarvittavat työkalut kaikkien maiden pitämiseen eurossa (kuten eurosetelipaino). Toiseksikin Kreikan pitäminen eurossa tuntuu olevan EKP:n tavoitteiden mukaista. Jos Kreikka lähtee, niin se lähtee hallitusten aloitteesta, ei EKP:n. Toki EKP voi edesauttaa sellaisen tilanteen syntymistä.

Mutta se, että euro pysyy koossa ei tarkoita vielä sitä, että euroalueen tulevaisuus näyttää hyvältä. Toisaalta kuten Alphavillessa huomioidaan, se miten EKP tulkitsee kriisimaiden riskipreemioita voi olla tärkeää. Jos EKP tulkitsee riskipreemion liittyvän velkojen uudelleenjärjestelyyn, se ei ole sen ongelma. Mutta homma voi olla toinen, jos EKP tulkitsee riskipreemion kielivän valuuttariskistä.

Risk premia that are related to fears of the reversibility of the euro are unacceptable, and they need to be addressed in a fundamental manner. The euro is irreversible.

Tämä fundamental manner voi tarkoittaa niin kriisimaiden vyönkiristyspolitiikkaa kuin EKP:n massiivista osto-operaatiota. Itse veikkaan että jälkimmäinen vaihtoehto on aina loppujen lopuksi käytettävissä.

2. EKP:n erikoinen hintavakauden tulkinta

EKP esittää aina arvionsa siitä, miten hinnat tulevat kehittymään tulevaisuudessa (hint: ne ovat aina EKP:n tavoitteen mukaisia). Tämän lisäksi se esittää arvionsa riskeistä, jotka uhkaavat hintakehityksen pysymistä tavoitteessa. Mitkä riskit ovat tällä hetkellä?

Upside risks pertain to further increases in indirect taxes, owing to the need for fiscal consolidation, and higher than expected energy prices over the medium term. The main downside risks relate to the impact of weaker than expected growth in the euro area, in particular resulting from a further intensification of financial market tensions. Such intensification has the potential to affect the balance of risks on the downside.

Käsittelin vähän hintaindeksi-kysymystä aiemmin. Tässä on ehkä hyvä huomioida eräs nykyisen tilanteen perversseistä mekanismeista. EKP haluaa, että velkaantuneet maat laittavat pitkän aikavälin budjettinsa tasapainoon. Jos he nostavat epäsuoria veroja, tämä näkyy inflaation kasvuna, mikä saa EKP:n karvat pystyyn. Tässä ei ole enää edes kysymys siitä, että "pieksennät jatkuvat kunnes moraali kohentuu", vaan pikemminkin "pieksennät koventuvat kun moraali kohentuu." Sanottakoon kuitenkin että on muitakin, parempiakin syitä keskittyä menoleikkauksiin tasapainotettaessa taloutta.

3. Hallitusten liikuttava ensin

Yksi EKP:n viestinnän selkeimpiä teemoja on se, että kriisin ratkeamisen on lähdettävä hallituksista. Tämä on ymmärrettävää. Kriisin ratkeaminen tuntuu vaativan yhteisvastuullisuutta, joko väliaikaista tai pysyvää. Kriisimaiden tukemiseen liittyy aina moraalikadon vaara, jota on jollain tavalla valvottava ja ehkäistävä. EKP voi toimia tällaisena poliisina: sillä ei ole tarvittavia välineitä eikä se halua ottaa sitä roolia, syystäkin. Tästä syystä kriisimaiden tukeminen osto-ohjelmilla on EKP:lle sopivaa vain siinä määrin kuin nuo osto-ohjelmat tukevat hintavakaustavoitetta.

Pressitilaisuudessa oli useita kohtia, jossa tätä käsiteltiin, mutta tässä ehkä selkein:

Question: Prime Minster Monti is touring Europe at the moment with a fairly consistent and straight-forward message, which is that basically the euro area has to do something to bring down the cost of Italian borrowing. Would it be right to conclude from what you have been saying that, in fact, neither the ECB nor either of the two bailout funds can operate at all in the bond markets to effect that unless Mr Monti request a programme and accept a conditionality that has traditionally gone with these programmes?
Draghi: Yes, I think you are right.

4. Rahapolitiikka tarkoittaa sitä, ettei koskaan tarvitse myöntää olleensa väärässä

Rahapolitiikan pitäisi olla tylsää ja yllätyksetöntä. Sellaista se on, kun kaikki menee hyvin. Rahapolitiikan pitäisi olla läpinäkyvää niin, että markkinat aina tietävät mitä keskuspankki aikoo tehdä, jolloin ne voivat hinnoitella päätökset jo etukäteen. Tällöin keskuspankin ei välttämättä tarvitse edes tehdä kyseisiä päätöksiä, pelkkä uhka riittää.

Draghi piti viime viikolla Lontoossa puheen, jossa oli joitakin kohtia, jotka saivat markkinat toivomaan toimenpiteitä eiliseltä kokoukselta: koronlaskua tai uutta osto-ohjelmaa. Markkinoiden reaktio kokouksen päätöksiin oli kaiketi paljolti noiden toiveiden tyhjäksi toteamista. Kokouksessa Draghi oli sitä mieltä, että hän ei ole perääntynyt Lontoon lausunnoistaan ja että viestintä meni ihan nappiin eikä hänen sanojaan tulkittu väärin. Wut?

Question: Mr President, I have to come back to your remarks in London last week. I am a bit surprised. If I understand you correctly, you are arguing that markets and the media have misinterpreted your remarks there, at least to a certain extent. I am surprised that you say this because, if you are going to make these remarks in London – not anywhere, but in London – shouldn’t you expect the markets to interpret your remarks exactly in the way they did, and wouldn’t it perhaps have been appropriate then to have been a bit more careful there?
Draghi: No, it wouldn’t. Actually, I like these remarks very much. And, as you know, they came out very well. And they were not misinterpreted. Markets simply took their actions based on their expectations following these remarks. That is what happened. And these expectations are what they are. And today we had a meeting, we discussed, and we have given guidance which will probably concretise certain decisions that will be taken. So, absolutely not. I am actually quite happy about these remarks.

P.S. Pari hienoa sitaattia vielä tuosta kokouksesta. EKP:lla on hieno näkemys yksimielisyydestä:

Constâncio [EKP:n kakkosmies, vastaa huhuihin joiden mukaan hänellä olisi epäilyksiä velkakirjojen ostamisen suhteen]: With regard to your question on bond purchases, I do not know where that rumour could have arisen from. I have never spoken about the issue outside our meetings, and I am not going to do it now. I will just point out that, as the president mentioned before, this was approved unanimously today with one exception and it was not me!

ja

Draghi: The voting was, as I said, unanimous with one reservation, with one position that reserved itself.

Tässä vielä yksi piece of mind-fuck:

Draghi: But certainly, it is within our mandate to do whatever is in our power to preserve the euro as a stable currency.

P.P.S. Pari hyvää kommentaaria/koostetta Bruegelin ja PT:n blogeissa. Ajattelin että oma kaksi senttiäni voisi tuoda jotain lisää noihin, toivottavasti ette pitäneet tätä aivan turhana! Olihan tässä Chuck Norris ja kissa.

Fiat-systeemin syntejä syynäämässä

Yleltä tuli ohjelma Dokumenttiprojekti: Talouden madonluvut, jota parikin kaveriani oli jakanut Facebookissa ja josta Areenassa on tykännyt tähän mennessä 2,3 tuhatta käyttäjää. Dokumentissa päästiin noin 19 minuutin kohdalla kohtaan, jossa fiat-järjestelmää ja sen aikaansaamaa rahan tarjonnan kasvua havainnollistettiin. Tässä tuon osion pihvi tekstityksistä kopioituna. Olen laittanut alkuperäiset, englanninkieliset ilmaisun tärkeäksi katsomieni sanojen ja lauseiden kohdalle.

Kuka hyötyy? Tietenkin hallitukset ja pankit, jotka saavat laskea [issue] rahaa*. Lisäksi [then] yritykset ja henkilöt, jotka saavat rahan ensimmäisinä. Ne ostavat haluamansa ennen kuin hinnat ovat nousseet heijastamaan kierrossa olevaa rahamäärää. Ne saavat siis palveluita, tuotteita ja pääomaa [assets] halvalla. Hintojen noustessa pääoman omistajat saavat esim. kiinteistöistään tai osakkeistaan voittoja, vaikka yhtiön tai kiinteistön tila ei olisi kohentunut. Näin syntyy spekulatiivinen kupla [engl. "Often this can lead to"]. Entä rahapyramidin pohjalla oleva väki? Peruspalkalla elävät, syrjäseutujen asukkaat tai säästäjät? Kun uusi kierrossa oleva raha saavuttaa heidät, tuotteiden hinnat ovat nousseet, säästöillä saa vähemmän ja palkat polkevat paikoillaan [engl. "remain largely unchanged"]. Jonkun voi olla pakko ottaa lainaa ostaakseen sen, mihin hänellä oli ennen varaa, ja hänen on mentävä pankkiin. Nykyinen tapa luoda rahaa  [only] siirtää varallisuutta pyramidin pohjalta sen huipulle. Tällä tavoin rikkaiden ja köyhien välinen kuilu kasvaa yhä suuremmaksi ja suuremmaksi.

Vau. Olen kuullut tästä, mutta nyt näin sen ensimmäistä kertaa näin tiivistettynä. En oikein tiedä mitä sanoa. Tässä on niin paljon, mikä pistää silmään mutta mistä on vaikea saada kiinni.

En ole koskaan törmännyt oppikirjaan, vertaisarvioituun artikkeliin tai ylipäänsä malliin, missä tämä mekanismi esitetään. Minulla on tunne, että se on hölynpölyä, mutta haluan ymmärtää, miten se toimii. Haluan ymmärtää, miten se voisi olla totta. Tämä on mallien hyvä puoli: se auttaa pitämään päättelyn selvänä ja sitä voi alkaa rakentaa pienestä isommaksi. Koetan siis rakentaa mahdollisimman yksinkertaisen mallin ja toivon, että joku, joka ymmärtää tuon osaa auttaa rakentamaan siitä paremman. Kommentoikaa siis.

Tehdään todella yksinkertainen malli. Taloudessa on yksityisyrittäjiä** jotka tuottavat kulutushyödykkeitä, jotka ovat toistensa epätäydellisiä substituutteja. Malli on siis epätäydellisen kilpailun malli, niin kuin makromallit usein ovat. Taloudessa on keskuspankki, joka tuottaa rahaa. Yksityisyrittäjiä on kahta sorttia: huippua ja pohjia. Keskuspankki toteuttaa rahapolitiikkaa helikopterirahana niin, että se pudottaa rahaa huippujen taskuihin. Ajatellaan, että keskuspankki tähtää 2 prosentin vuosi-inflaatioon (tätä voisi yksinkertaistaa olettamalla suoran rahamäärätavoitteen, mutta niistä on muutenkin vaivaa, ks. LM-käyrä). Oletetaan yksinkertaisuuden vuoksi nollakasvu ja vakaa rahan kysyntä. Tällöin jos MV=PY, dM=dP, eli 2 prosentin inflaatiotavoite tarkoittaa kahden prosentin rahan tarjonnan kasvua (ja koska edellisessä lauseessa todettiin, että dY=dV=0). Yksityisyrittäjät saavat edellisen periodin palkkansa aina periodin alussa.***

Jokaisena vuonna (periodina) keskuspankki toteuttaa rahan lisäyksen, minkä jälkeen huiput ostavat hyödykkeitä, minkä jälkeen hintoja muutetaan, minkä jälkeen pohjat ostavat hyödykkeitä. Aloitetaan periodista nolla ja ajatellaan, että hinnat on asetettu niin, että hinnan asettajat odottavat nollainflaatiota. Huiput saavat rahansa, edellisen periodin palkkansa ja ostavat hyödykkeitä. Tuotanto nousee yli luonnollisen tason****. Hinnat asetetaan uudelleen ja niitä nostetaan 2 prosenttia. Pohjat pääsevät ostamaan hyödykkeitä, mutta vain Y:n verran. Pohjat ovat ostaneet hyödykkeitä vähemmän kuin huiput. Tämä jatkuu periodi toisensa jälkeen.

Tämä malli ehkä pyrkii kuvaamaan seuraavaa yllä olevan sitaatin kohtaa:

Entä rahapyramidin pohjalla oleva väki? Peruspalkalla elävät, syrjäseutujen asukkaat tai säästäjät? Kun uusi kierrossa oleva raha saavuttaa heidät, tuotteiden hinnat ovat nousseet, säästöillä saa vähemmän ja palkat polkevat paikoillaan [engl. "remain largely unchanged"].

Se ei selitä sitä, miksi köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat (koska mallissa ei ole pääomaa). Se ei selitä spekulatiivisia kuplia. Se ei selitä sitä, miksi pohjalla olevat kostuvat peruspalkalla elävistä, syrjäseutujen asukkaista ja säästäjistä. Ja siinä ei ole pankkeja. Mutta ehkä se on alku. Ja jokaisesta mallista voi oppia jotain.

Tämä malli on selvästi ns. fooling-malli*****, jossa odotukset eivät ole rationaalisia eivätkä hintojen asettajat opi, ainakaan tarpeeksi nopeasti. Optimaaliset hinnat riippuvat monista asioista, tässä mallissa lähinnä rahan tarjonnasta. Kun tuotanto ei ole luonnollisella tasolla, se on merkki siitä, että hintoja ei ole asetettu optimaalisesti jälkikäteen katsottuna. Hinnat asetetaan uudelleen, ja tätä tehtäessä muodostetaan odotukset koko sille ajalle, jolla hintoja pidetään kiinnitettynä. Tähän ajanjaksoon sisältyy periodin alku, jolloin keskuspankki lisää rahan määrää. Hintojen asettajat muodostavat odotuksen keskuspankin käytöksestä ja toimivat sen mukaan.

Tässä mallissa hintojen asettajat asettavat hintansa jatkuvasti liian alhaisiksi. He odottavat, että seuraavalla periodilla keskuspankki ei lisää rahan tarjontaa, mutta aina heidät yllätetään. Joka kerta. He eivät opi. Typerät ihmiset, typerä malli.

Mallien rakentaminen on vaivalloista, mutta se auttaa ajattelemaan. Eikä siinä välttämättä tarvita matikkaa, ainakin jos kyseessä on tarpeeksi yksinkertainen malli. Pystyykö tuon pohjalta rakentamaan jotain, jonka avulla voi ymmärtää yllä olevaa sitaattia? Miten pankkeja kannattaisi mallintaa? Onko antaa viitettä johonkin, jossa tuota pohditaan tarkemmin?

---------------------------------------------------------------------------------------------

*Tämä on mielenkiintoinen ilmaisu, koska n. 25 sekuntia aiemmin dokumentissa kerrotaan, että "[V]ain valtiolla on oikeus laskea liikkeelle (issue) Fiat-rahaa, mutta pankit voivat luoda sitä lainaamalla (lending)."
**Tämä on yeoman farmer-ilmaisun suomennos. Yeoman farmer on vain yksi mallintamisen tekniikka, jos näin voi sanoa.
***Tämä on aika mielenkiintoinen oletus, jonka tein jossain määrin helpottaakseni ajatustyötä. Huom. kuitenkin sitaatti yllä: rahan tullessa pohjalle, tuotteiden hinnat ovat nousseet, mutta palkat eivät. Tämä tarkoittaa voittojen kasvua. Yksityisyrittäjä-mallissa näin ei tietenkään voi käydä, mutta kahden tuotannontekijän mallissa varmasti joillakin oletuksilla.
****Luonnollinen taso on mallin tasapainotaso. Tuotanto voi nousta sen yli, mutta tasot tämän yläpuolella eivät ole konsistentteja yksityisyrittäjien voitonmaksimoinnin kanssa. Luonnollisesta tasosta ks. esim. Galí & Blanchard [pdf], ks. myös asian ytimessä oleva Nick Rowen yleistajuinen postaus.
*****Milton Friedman esitti 1968 kuuluisassa AEA-puheessaan [pdf] fooling-mallin.