Voisivatko taloustieteilijät ymmärtää politiikkaa paremmin, jos he hahmottaisivat sen teknologiana? Meillä on tietty poliittinen järjestelmä, tietyt toimijat ja tiettyjä aatteita joiden puitteissa on mahdollista toteuttaa tiettyjä asioita.
[Mirrlees-raportista] löytyy paljon muutakin tärkeää asiaa selkeässä muodossa - olisipa tällainen läpyskä vielä joskus Suomessakin hallitusneuvottelijoiden matkassa: The Mirrlees Review - Tax by Design.
Kuten Jaakko huomioi, tämä on joko naiivi tai oudon ironinen (itse ehkä lisäisin myös kuvaannollisen tulkinnan, mutta tässä olisi ehkä hyvä kuvailla, miten se läpyskä saadaan hallitusneuvottelijoiden matkaan, kuvaannollisesti). Mikäli tässä ollaan tosissaan, niin se kielii siitä, että politiikan teknologiaa ei ymmärretä kauhean hyvin. Ja ehkä taloustieteilijöiden pitäisi tuntea politiikan teknologia paremmin. Kyllähän maatalousekonomistienkin pitää ymmärtää jotain siitä, miten vilja ja puut kasvavat. Ilmastonmuutosta tutkivien ekonomistien pitää ymmärtää jotain ilmastotieteestä. Tämä eklektisyyden tarve pätee erityisesti historian suhteen: teollista vallankumousta on hyvin vaikea ymmärtää syvällisesti ilman tuon ajan teknologisen kehityksen hyvää ymmärtämistä (tässä muuten pääsee aika pitkälle lukemalla David Landesin mainion The Unbound Prometheuksen, jonka johdantoluku on luettavissa vapaasti täältä [pdf]).
Useisiin taloustieteellisiin tutkimuksiin liittyy politiikkasuositus. Pitäisikö tässä vaiheessa jotenkin huomioida poliittisia rajoitteita? On varmaan hyviä syitä siihen, että miksi ei pitäisi, mutta on huomautettava, että poliittisia rajoitteita huomioidaan jo nyt. Miksi muuten tuloeroja käsittelevä tutkimus saattaa suositella tulonsiirtoja hyvätuloisilta pienituloisille maan sisällä, mutta ei globaalilla tasolla?
Ja siinä on jotain vinoutunutta. Lähes minkä tahansa asian julkiseen tuottamiseen ajatellaan liittyvän tehottomuutta, jopa mahdottomuusrajoitteita. Mutta kun kyse on verotuksesta, niin yhtäkkiä kaikki on mahdollista. "Mutta nämä ovat eri asioita!" Miten? Julkisessa tuotannossa on yksityistä vaikeampaa saada kannustimet lähemmäs kohdilleen, tästähän siinä on kyse. Eikö politiikan epäonnistumisessakin ole kannustinten suunnittelun epäonnistumisesta? Ei ole mitään järkeä syyttää poliitikkoja siitä, että he käyttäytyvät kuin poliitikot.
 |
| Tai akateemikoilla: "Käytän frakkia päivätilaisuuksissa." |
Tietenkin pätee se, että "Where there is will, there is way". Euroalueella elvyttävämmän rahapolitiikan tiellä on monia rajoitteita ja kyllähän ainakin joihinkin näihin rajoitteisiin vaikuttaa ihan vain tahdon ilmaiseminen. Mutta varmaankin tieteilijöille luontevampaa on näyttää se way kuin osoittaa williä. Politiikka on sosiaalista toimintaa ja sosiaalisessa toiminnassa on kyse kannustimista, eikö? Se, että suositellaan hallitusneuvottelijoiden kantavan 1000-sivuista veroraamattua mukanaan ei ole kovin hienostunutta kannustinten suunnittelua: siinä vain asetetaan omia ideaaleja muiden niskoille.
Jos nyt yrittäisin jotain rakentavaa. Jos et halua vaikuttaa asioihin, se on ihan okei. Jos haluat vaikuttaa niin älä ole naiivi. On siinäkin toki logiikkansa, että unohtaa poliittiset rajoitteet, mutta ei tarvitse ymmärtää politiikkaa tahallaan väärin. Asiaan liittyvä Milton Friedman-sitaatti:
Only a crisis—actual or perceived—produces real change. When that crisis occurs, the actions that are taken depend on the ideas that are lying around. That, I believe, is our basic function: to develop alternatives to existing policies, to keep them alive and available until the politically impossible becomes politically inevitable.
Olen eri mieltä, lähinnä koska 1) "todellista muutosta" voi saada aikaan myös ilman kriisiä ja 2) toisinaan ei ole varaa odottaa kriisiä. Esimerkiksi ilmastonmuutoksessa on inertiaa, ja siinä vaiheessa kun homma kriisiytyy, niin voi olla jo liian myöhäistä. Friedmania toki kiinnostivat vähän eri kysymykset.
Ja jos politiikka ei tunnu toimivan, kehitä tai kannata parempaa. Kannustimistahan siinäkin on kyse. Ja jos haluat vain nostaa omaa tai viiteryhmäsi statusta vertaamalla itseäsi poliitikkoihin, niin on hyvä sanoa se suoraan.
4 kommenttia:
Naiivi, teknokraattinen käsitys politiikasta ei minun havaintojen mukaan ole kauhean harvinainen. Ei pelkästään tiedeihmisten vaan myös poliitikkojen ja (luonnollisesti) byrokraattien keskuudessa.
En kuitenkaan oikein ymmärtänyt, mitä hait takaa tuolla otsikon ajatuksella politiikasta teknologiana. Käytätkö teknologiaa metaforana, jonka tarkoitus on selventää taloustieteilijöille, että poliittiseen prosessiin vaikuttaa muunkinlaisia mekanismeja kuin parhaan argumentin periaate? Sellaiseen käyttöön metafora minusta sopii. Mutta sitten toisaalta teknologiavertaus voi entisestään karkottaa teknokraattitutkijaa norsunluutorniinsa: politiikka on väline, jota voi käyttää erilaisten asioiden toteuttamiseen, kunhan on tarpeeksi perillä välineen toimintaperiaatteesta.
Kysymys tieteilijöiden suhteesta politiikkaan on tietysti iän ikuinen. Viime syksynä lukiessani vanhoja Sosiologia-lehtiä tykkäsin erityisesti Jan-Magnus Janssonin kommentista tähän asiaan, vuodelta 1964:
“Kannatan yleensä jyrkkää eroa tiedemiehen ja poliittisesti aktiivisen kansalaisen välillä, vaikka nämä ominaisuudet voivat yhdistyä samaan henkilöön. Poliitikon tavoitteethan ovat käytännöllistä laatua, ja hänen toimintaansa säännöstelevät ‘poliittisesti mahdollisen’ ja ‘taktillisesti tarkoituksenmukaisen’ ankarat säännöt. Henkinen kuri, johon hänen on alistuttava, on yhtä ankara kuin tiedemiehelle ominainen, mutta se on laadultaan aivan toista. Hänen täytyy erityisesti ottaa huomioon vaatimukset, jotka yhteistyö samoja päämääriä ajavan ryhmän jäsenten kanssa asettaa, sekä tämän ryhmän kilpailusuhde muihin ryhmiin nähden. Tämän takia hän ei – toisin kuin tiedemies – aina voi ilmaista mielipidettään täysin vapaasti.”
Jansson toimi tuolloin valtio-opin professorina, mutta taisi olla tunnetumpi keskeisenä henkilönä RKP:ssa. Tykkään myös siteeraamastasi Friedmanin näkemyksestä.
Vielä lopuksi: tämä lause särähtää odotettavasti sosiologin korvaan: "Politiikka on sosiaalista toimintaa ja sosiaalisessa toiminnassa on kyse kannustimista, eikö?" Kuten tuolla Facebookin puolella joku jo kommentoikin: kai sosiaalisessa toiminnassa on vähän muustakin kyse?
Mä en ehkä hakenut teknokratiaa tällä. Mä suhtaudun melko positiivisesti teknokratiaan, mutta se on ehkä eri keskustelun paikka :)
Teknologia kuvaa sitä, mitä me osaamme tuottaa. Politiikka teknologiana kuvaa sitä, miten politiikan kautta tuotetaan mitä ikinä politiikalla tuotetaankaan. Että tavallaan vaikka politiikka olisikin "musta laatikko", niin olisi hyvä tunnustaa, että jonkinlainen mekanismi siellä laatikon sisällä on. Ja jos sitten haluaa lähteä tarkastelemaan sitä tarkemmin, niin pitäisi tehdä se fiksusti. Esimerkiksi se, että jos ajattelisi, että hallitusneuvottelijat keskustelevat parhaan argumentin periaatteella ja tulevat sitten johonkin lopputulemaan, tai että sellainen olisi edes mahdollista ja suotavaa, on jokseenkin väärä käsitys politiikan teknologiasta. Ja teknologia on aika tuttu käsite taloustieteilijöille niin ajattelin että se olisi siinä mielessä hyvä tapa hahmottaa näitä asioita.
Niin ja varmasti särähtää ja onhan siinä muustakin kyse. Se oli lähinnä heitto liittyen siihen, että taloustieteessä on jonkin verran sellaista eetosta, että meidän menetelmillä voidaan tutkia kaikkea inhimillistä toimintaa katsomalla kannustimia ja antaa siitä politiikkasuosituksia niin miksei politiikasta itsestään sitten? Onhan toki sellaistakin, mutta ehkä turhan vähän suhteessa siihen, miten tärkeä poliittinen prosessi on ja miten usein se on implisiittisesti mukana muussa tutkimuksessa.
Hauska toi sitaatti. Mua vähän epäilyttää ajatus roolien yhdistymisestä yhdessä henkilössä, mutta toisaalta kyllähän siinä varmaan kulkee hyvää tietämystä suuntaan ja toiseen.
Toivottavasti selvensi eikä vain hämmentänyt entisestään!
Eroaako ”politiikka teknologiana” jotenkin poliittisen taloustieteen näkemyksestä? Poliittisen taloustieteen avullahan tehdään myös esim. verotutkimusta ja mainitusta Mirrlees Reviewstäkin löytyy asiasta yksi luku ”The Political Economy of Tax Policy” ( http://www.ifs.org.uk/mirrleesreview/reports/political_economy.pdf ).
Itse näkisin että normatiivisella verotutkimuksella on omat hyötynsä, vaikka niissä ei otettaisikaan poliittisia rajoitteita huomioon. Robin Boadway käsitteli tätä asiaa kirjassaan ”From Optimal Tax Theory to Optimal Tax Policy”. Alla on suora lainaus kirjasta.
”
It is perhaps not surprising that political economy constraints have not been imposed in normative analysis in the past. On the contrary, we would argue that there are sound reasons for conducting normative analysis free of political economy constraints. Normative analysis serves as a benchmark against which to judge political outcomes. Moreover the choice among political institutions can be informed by normative analysis.
[…]
Normative analysis serves both to inform voters and to influence political decision makers. To constrain normative analysis by political considerations would, on those grounds, be self-defeating by ruling out options that are deemed to violate fleeting political considerations.
[…]
Normative analysis is useful in its own right and serves as a useful benchmark for policy-making. To constrain it by political feasibility requirements would stifle its usefulness a an approach that informs the policy process rather than being restricted by it.
“
Poliittinen taloustiede tuli mulle mieleen tätä kirjoittaessani, en vaan tunne sitä kauhean hyvin. Mut joo, sitä varmaan pitkälti. Mulle usein tulee sellainen olo, että varmaan joku on tästä jotain kirjoittanut ja varmaan ois hyvä tutustua aiheeseen ennen huutelua.
Ja siis kyllä minustakin on hyvä olla tutkimusta, jossa ei oteta poliittisia rajoitteita huomioon. Sitä sen enimmäkseen pitääkin olla. Poliittiset rajoitteet ehkä pitäis ottaa huomioon lähinnä tutkimuksissa, joissa niitä eksplisiittisesti tutkitaan. Tyyliin tutkija tutkii optimaalista veropolitiikkaa ja tajuaa, että politiikka x ois tosi hyvä. Sit tää tutkija miettii sitä, että jos se politiikka x on kerran tosi hyvä niin miksei sitä toteuteta, ja sit kirjoittaa siitä toisen artikkelin, jossa vaikka ehdottaa parempaa systeemiä. Jos se nyt ylipäänsä liittyy jotenkin kannustimiin eikä vaikkapa intuitiivisiin iljettävyyden tuntemuksiin.
Mut ehkä tää mun kommentti liittyi enemmän siihen miten tieteilijät osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun eikä niinkään tutkimukseen. Jos akateemiset tutkijat haluaa toteuttaa kolmatta tehtävää niin toisinaan saattaa auttaa että ymmärtää politiikka toimii. Että kenen käteen sitä Mirrlees Review'tä on tunkemassa ja missä vaiheessa poliittista prosessia.
En mä tiedä, onks tässä järkeä? Ja kiitti lainauksesta ja linkistä, mielenkiintoista!
P.S. Paras tapa jolla tieteen tulokset suodattuu politiikkaan on varmaan aktiivinen kansalaiskeskustelu niistä tuloksista, ja tossa keskustelussa tieteilijöillä on hirmu tärkeä rooli (Niku Määttäsellähän oli juurikin Mirrlees Reviewiin liittyen ansiokas kontribuutio tällä saralla: http://blog.hse-econ.fi/?p=3206).
Lähetä kommentti
Kommentti