srmsps 1: Sääntelyn peruste

Kas näin se alkaa, suuri rahoitusmarkkinasääntelypostaussarja (srmsps). Mietin pitkään, mikä olisi tulokulma ja päädyin siihen, että talletuspaot ovat ehkä hedelmällisin lähtöpiste. Perusasioita, mutta yllättävän vaikea niitäkin on käydä läpi, kun oikein pitää miettiä jokainen lause että meneekö se näin, eikä vain kirjoita todelta kuulostavia lauseita. Pääsin myös sivistämään itseäni lukemalla Diamond & Dybvig (1983)-paperin. Aina sitä jotenkin klassikkoartikkeleita lukiessaan onnistuu yllättymään siitä, miten hyviä, selkeitä ja rikkaita ne ovat. Eivät ne turhaan ole klassikoita.


Mistä talletuspaoissa on kyse? Pankit ottavat vastaan talletuksia yleisöltä. Ne laittavat osan näistä talletuksista holviin, josta ne annetaan yleisölle pyydettäessä ja suurimmalla osalla tehdään pitkäaikaisia sijoituksia. Nämä sijoitukset tuottavat keskimäärin enemmän kuin talletukset - ei niin yllättävää, kun ottaa huomioon että holviin jätettävien talletusten ainoa tuotto on kerros pölyä niiden päällä. Näitä sijoituksia ei voi myöskään hetkessä ilman kustannuksia likvidoida, muuttaa rahaksi talletuksiaan nostavia asiakkaita varten.

Milloin tahansa voi käydä niin, että yleisö ryntää pankkiin ja pyytää talletuksiaan. Tällöin pankki likvidoi sijoituksensa ja maksaa tallettajille rahaa takaisin siinä järjestyksessä, kun he ovat paikalle tulleet. Kaikille ei kuitenkaan rahaa riitä, koska sijoitusten likvidointi on kallista; mikäli investoinnin lopettaa kesken, sieltä ei saa takaisin edes alkupääomaa. Talletuspaon ei tarvitse liittyä pankin vakavaraisuuteen tai muihin "fundamentteihin": riittää että jostain syntyy usko siihen, että muutkin ryntäävät pankkiin. Tässä on siis huono tasapaino, jossa kaikki ryntäävät pankkiin ja tuottavia investointeja ei saada tehtyä loppuun, ja hyvä tasapaino, jossa tallettajat käyvät pankissa harvakseltaan, tuottavat investoinnit saadaan tehtyä loppuun ja maailmassa on enemmän vaurautta.

Tämä on yksi klassisista talletuspakokuvista, Wikipediasta. Huom. hattujen arvostus menneessä maailmassa. Hupaisia ovat myös anekdootit pankkiirien tempuista talletuspakojen yhteydessä: hankitaan jonot täyteen pankin työntekijöitä ja sukulaisia ja annetaan mahdollisimman hitaasti kullekin näistä pyydetty yhden kolikon nosto.

Tästä voidaan lähteä jo rakentamaan kuvaa rahoitusmarkkinasääntelystä. Miten varmistaa hyvä tasapaino? Rahoitusmarkkinasääntelyn perusta on nähdäkseni tämän maturiteettitransformaatioon (talletukset pitää maksaa heti pyydettäessä pois, sijoituksissa kestää pitkään saada rahat takaisin) liittyvän ongelman ratkaiseminen. Perinteinen vastaus tähän on talletussuoja.* Koska valtio armeijoineen takaa tallettajille, että he saavat varansa, kävi miten kävi, kenenkään ei tarvitse rynnätä pankkiin alun perinkään. Hyvä tasapaino saavutetaan kerta toisensa jälkeen.

Ongelma on se, kun pankin talletukset on taattu, pankilla on kannustin kasvattaa riskinottoa, mikä lisää talletussuojan odotettuja kustannuksia. Tämä kannustin kasvattaa riskinottoa syntyy ainakin siitä, että tallettajien ei enää kannata valvoa pankin toimintaa (koska he saavat rahat takaisin joka tapauksessa). Jonkun on valvottava: tarvitaan siis sääntelyä. Esimerkiksi seuraavat asiat voivat tulla kyseeseen: katto talletuksille maksettavalle korolle, avoimuussäännökset, pankkien sijoitustoimintaa koskevat säännökset. Ja kaikkia on käytetty ja kaikissa on omat ongelmansa. Näistä varmasti lisää myöhemmin.


Niin, mitä myöhemmin? Ajattelin seuraavia asioita seuraavaksi:

• Mikro- ja makrosääntely. Ehkä ei ole hyvä huolehtia yksittäisten pankkien selviämisestä, vaan koko järjestelmän selviämisestä.
• Vapaa pankkitoiminta. Jos markkinoissa on jotain vikaa, ei se tarkoita että sinne valtiota tarvittaisiin.
• Mitä jos vaihdannan välineenä ei käytettäisikään nimellisesti kiinteäarvoisia seteleitä ja talletuksia vaan sijoitusrahasto-osuuksia? Satuin vain löytämään tästä mielenkiintoisen artikkelin (Goodhart: Why Do Banks Need a Central Bank?) ja meinasin ajatella ääneen sen tiimoilta.
• En todennäköisesti tee täydestä kassavarantovelvoitteesta omaa postausta. Se voisi mennä heti edellä olevaan, mutta toisaalta poliittisesti se liittyy tiiviisti vapaaseen pankkitoimintaan, joten laitan todennäköisesti tuonne joitakin mainintoja tästä.

Myös, mikäli löydän hyviä lähteitä, koetan muodostaa jonkinlaisen käsityksen toiseen miksi-kysymykseen. Jos tämä on sääntelyn peruste, se ei vielä ole välttämättä syy siihen, miksi meillä on sääntelyä. Ja tottakai vakaa tarkoitus on päästä Liikasen raporttiin ja ymmärtää se.

Kuten aina, pitäkää kommentteja tuloillaan. Opin ainakin itse paljon näitä valmistellessani.


*Hyvin samankaltainen instituutio on keskuspankki viimekäden lainaajana. Ehkä on sopimatonta sanoa, että talletussuoja on se perinteinen vaihtoehto, koska Walter Bagehot kirjoitti Lombard Streetin jo 1873, mikä käsittääkseni edeltää kaikkia talletussuojia. Tästä opuksesta on tiivistetty Bagehotin sääntö, joka voidaan ilmaista jotakuinkin näin: "lainaa rajatta maksukykyisille pankeille hyviä varoja vastaan korkeilla koroilla". Tämän lauseen "hyviä varoja vastaan" on se kohta millä hillitään pankkien riskinottoa.