Alla pari teemaa, joiden ainakin itse huomaan hankaloittavan positiivisten ratkaisujen kuvittelemista ja kannattamista euroalueen ongelmiin. Lopussa haave.
1. Tarvittavat toimenpiteet ja niiden ketjuttaminen
Euroalueen taloudellis-poliittis-hallinnollinen järjestelmä on jokseenkin kaukana siitä, missä sen pitäisi olla, että se toimisi. Miten päästään tästä sinne? Esimerkiksi minä suhtaudun lähtökohtaisesti positiivisesti euroalueen yhteisvastuullisuuden lisäämiseen, mutta ei se yksinään toimisi. Se luultavasti pahentaisi tilannetta.
Kyse ei ole pelkästään siitä, että pelisääntöjä rikkoneita tahoja, kuten liiallisesti velkaantunutta Kreikkaa ja pankkivalvonnassaan epäonnistunutta Espanjaa, pitäisi rankaista - niitä/heitä pitäisi. Ei siksi, että kipu on hyvästä, vaan politiikan johdonmukaisuuden vuoksi. Politiikka ennen kriisiä oli se, että pankkijärjestelmät ovat kansallisvaltioiden vastuulla. Vanha kunnon Kydland-Prescott-tulos: jos joka hetkessä tekee niin kuin siinä hetkessä on parasta tehdä, homma ei ole optimaalista. On osattava sitoutua.
Vaikka ei pitäisikään politiikan johdonmukaisuutta ratkaisevan tärkeänä tässä asiassa, kysymys on myös moraalikadon (moral hazard) luomisesta tulevaan järjestelmään. Pelkkä yhteisvastuiden lisääminen ilman jonkinlaista yhteistä tarkkailu- ja rangaistusjärjestelmää johtaisi ongelmiin tulevaisuudessa. Pankkeja ei pidä pelastaa ylikansallisesti ilman, että niitä aletaan ylikansallisesti valvoa (ja mahdollisesti rangaista). Valtioita ei pidä pelastaa ylikansallisesti ilman, että niitä aletaan ylikansallisesti valvoa (ja mahdollisesti rangaista).
Kun tarvittavia toimenpiteitä on paljon ja jokainen niistä yksinäänkin on monimutkainen kokonaisuus, on vaikeaa esittää uskottavaa vaihtoehtoa ja kannattaa sitä. Sitä sitten helposti ajatuu keskittymään oman lemppariratkaisunsa kehumiseen: eurobondit, pankkiunioni, mikälie. Ainakin itselleni "pehmeiden" toimenpiteiden (yhteisvastuullisuuden, "solidaarisuuden", "tukemisen") käytännön toteuttamisen ajatteleminen tuntuu olevan helpompaa kuin "kovien" toimenpiteiden (tarkkailu, rankaiseminen, päätäntävallan keskittäminen) miettiminen. Tämä on ikävä ja haitallinen jako, mutta se tuntuu vaikuttavan monien mielissä.
Tähän viittasin jo taannoin. Euroalueella on epävarmuutta siitä, mitä kansalaiset oikeastaan haluavat. On helppo tehdä yksittäisiä gallup-kysymyksiä kuten "Kannatatko Suomen euro-jäsenyyttä", mutta kyse on myös hinnasta ja laadusta; millä ehdoilla, millaista jäsenyyttä? Tästä on vaikeaa kenenkään olla perillä, varsinkin kun kansalaisten käsitykset asioista muuttuvat jatkuvasti.
Euroalueen johtajat yrittävät lähettää markkinoille signaalia, mutta signaali kohisee, kuten Suomen ja Italian viimeaikaisista ministeritason draamailuista käy ilmi. Minä voin sanoa mitä huvittaa eikä se tuohon markkinoiden signaalinkäsittelyyn vaikuta tippaakaan. Mutta ministereiden (ja oppositiojohtajien) on oltava varovaisempia. Mitä heiltä kannattaisi toivoa? Millaisia politiikkaohjeita heille voisi antaa?
Ei ainakaan "puhu rehellisesti ja sano, miten asiat sinusta ovat ja miten niiden pitäisi olla". Jos pitäisin politiikkapakettia x parhaana Suomen tai koko euroalueen hyvinvoinnin kannalta, niin ei optimaalinen politiikkaohje luultavasti olisi "Mene ja julista, että kannatat x:ää.". Entä "Käytä retorisia jippoja, höynäytystä ja sumutusta edistääksesi x:ää", tai toisin sanottuna "Taivuta kansa x:n kannalle"? Kyllähän päättäjiltä voi (ja sopiikin) toivoa sitä, että he toimisivat mielipidejohtajina, eivätkä vain kansan kuuntelijoina. Mutta pitää varoa, ettei toivo päättäjiltä liikoja: sitä ajattelee liian helposti, että oma kanta on paras, ja ihmiset kyllä omaksuvat sen, kun heitä vähän siihen kannustaa.
Jottei teksti olisi silkkaa negatiivisuutta ja hankaluuksien miettimistä, iloinen ajatus loppuun. Finanssimarkkinat! Ne eivät ole täydelliset, mutta niillä muodostuu parhaita todennäköisyysarvioita monien eri asioiden suhteen. Eli ainakin kannattaa katsella markkinareaktioita; millaisiin toimenpiteisiin markkinat ovat suhtautuneet positiivisesti? Tässä tosin pitää muistaa se, että hinnat liikkuvat yllätysten ja epävarmuuden poistumisen yhteydessä. Jos europäättäjät julistavat, että "Nyt tehdään x." ja korot eivät liiku, kyse voi olla vain siitä, että markkinat tiesivät jo sen varmaksi etukäteen, eikä siitä, että x ei olisi oleellinen parannus. Eihän se helppoa ole, mutta ei meillä paljoa parempaakaan ole.
Parempaa olisi, jos olisi kattavat ennustemarkkinat.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Kommentti