Ympäristönsuojelun tavoite ei ole teollisuuden (tasainen) kuritus

Talouskeskustelussa on yleistä kutsua eri mieltä olevia ihmisiä taloutta ymmärtämättömiksi. Toiset tekevät sen nimeämättä syyllisiä, toiset hyökkäävät henkilöitä kohtaan ihan kuvan kera. Ihmiset eivät ymmärrä moniakaan asioita kovin hyvin, eikä minusta talous ole siinä mitenkään erityinen. Tästä esimerkkinä toimii SAK:n työ- ja elinkeinojohtajan Matti Tukiaisen kirjoitus rikkidirektiivistä:

Tavoite rikkipäästöjen alentamiseksi on sinänsä oikea. Ongelma tulee siitä, että valmistumassa olevan direktiivin mukaan rikkipäästöjen tulee laskea Euroopan pohjoisilla merialueilla (Itämeri ja Pohjanmeri) nykyisestä 1 prosentista 0,1 prosenttiin vuodesta 2015 alkaen. Sen sijaan Euroopan eteläisillä (Välimeri) merialueilla päästöjen tulee laskea nykyisestä 5 prosentista 0,5 prosenttiin vuodesta 2020 alkaen.
---
Erikoista tässä on se, että päästörajat ovat jo nyt ja olisivat tulevaisuudessakin erilaiset Itämerellä kuin Välimerellä.

Tuntuu siltä, että kirjoittaja ei ole sisäistänyt kovin hyvin sitä, mikä rikkidirektiivin, tai yleensäkään ympäristönsuojelun idea on. Ei ympäristönsuojelussa ole kyse siitä, että vähennetään päästöjä aina ja kaikkialla niin paljon kuin mahdollista. Ei ympäristönsuojelussa ole kyse siitä, että "vihreät" tavat tuottaa, investoida ja kuluttaa ovat jotenkin itseisarvoisesti parempia kuin vaikkapa "savupiipputeollisuus".


Maailmassa on paljon asioita, joita emme myy tai osta, mutta joista kuitenkin hyödymme - ja joihin monen asian myyminen ja ostaminen perustuu. Monet näistä asioista ovat prosesseja luonnossa. Joidenkin asioiden myyminen ja ostaminen vaikuttaa noihin prosesseihin. Ymmärrämme noita prosesseja enemmän tai vähemmän, ja sen perusteella mitä ymmärrämme, taloudellinen toimintamme vaikuttaa niihin usein negatiivisesti. Haluamme luonnollisesti kontrolloida noita negatiivisia vaikutuksia.


Jos sanon, että rikkipäästöissä ei ole sinänsä mitään vikaa, se kuulostaa varmaan tyhmemmältä kuin sen sanominen, että aseet eivät sinänsä tapa ihmisiä, mutta hear me out. Rikkipäästöjen vika on se, mitä ne tekevät: järvissämme, merissämme ja keuhkoissamme. Kaikki järvet ja meret eivät ole samanlaisia, joten sama rikkimäärä yhdessä paikassa (esim. Itämeri) voi olla haitallisempi kuin sama rikkimäärä toisessa paikassa (esim. Välimeri). Jos ajattelee, että ympäristönsuojelussa on kyse vain päästöistä ja niiden vähentämisestä, voi olla vaikeaa ymmärtää, miksi jossain paikassa (esim. Itämeri) päästöjen pitää olla pienemmät kuin toisessa (esim. Välimeri). Mars-planeetalla on hirveästi rikkiä, eikä se meitä haittaa.


Lopuksi vielä huomio yhdestä asiasta, jota olen miettinyt. Huomio siitä, miten teollisuus on aina aliarvioinut (tai ainakin esittänyt aliarvioivansa) kykynsä innovoida ja kehittää substituutteja, tyydyttää tarpeitamme uusilla tavoilla, on mielenkiintoinen, ja Satu Hassin esittämänä hauskakin. Sortuuko ympäristöväki samanlaiseen virheeseen korostaessaan ekosysteemipalveluita ja sitä, kuinka ihmisen toiminta nyt uhkaa näitä? Olemmeko vain mielikuvituksettomia sen suhteen, mitä vaihtoehtoja voisimme keksiä luonnon pölyttäjille? Miten tämä on erilainen asia? Tämä varmaan vaatisi oman postauksen, mutta alla joitakin vaihtoehtoja, miksi se on:

1. Luonnon teknologiat ovat yksinkertaisesti jotenkin perustavalla tavalla erilaisia.
2. Pölyttäminen on hyvinvoinnille tärkeämpää kuin moderni elintarvikkeiden jäähdytysteknologia.
3. Tiedämme vähemmän ekosysteemeistä verrattuna talouteen, ja meidän on vaikeampaa arvioida ekosysteemipalveluiden muutosten kerrannaisvaikutuksia.
4. Jokin muu, mikä?

P.S. Tämä postaus sai alkunsa siitä ärtyneestä hämmennyksestä, jonka tuo Tukiaisen kirjoitus sai minussa aikaan. Halusin vain möläyttää sen ja huutaa "Kattokaa ny tätäkin jätkää!". Vedin henkeä ja kuvittelin mielessäni sen ryhmärunkkauksen, joka tällaisten statusten ympärille Facebookissa syntyy ja ajattelin, että ehkä voin tyydyttää tarpeeni siteerata jotenkin harmonisemmin.
P.P.S. Jos ryhmärunkkaus ei aukea, niin viittaan sillä circlejerkkiin, à la Reddit.