Setelirahoituksesta ja QE:sta

Ajattelin kommentoida kahden Niinistön viimeaikaisia puheita ja kirjoituksia yleisemminkin, mutta katsoin, että setelirahoitus-teema ansaitsee oman keskustelunsa. Kaksi väitettä: "quantitative easing" on eri asia kuin setelirahoitus, ja EKP ei ole ainakaan vielä harrastanut setelirahoitusta. Kommentoikaa varsinkin jos ootte eri mieltä!


V. Niinistö kirjoittaa (mainiossa puheenvuorossaan) "quantitative easing"-politiikasta, mutta samassa lauseessa myös setelirahoituksesta toteutettavana tosiasiana. S. Niinistö puhuu setelirahoituksesta ei-ihanteellisena, mutta todennäköisesti kriisin ratkaisevana kehityskulkuna. Quantitative easing taipuu suomen kieleen melko heikosti - englanninkielisenä terminäkin se on aika kehno - ja monesti se käännetäänkin setelirahoitukseksi (itse asiassa QE:n englanninkielisen Wikipedia-artikkelin Suomi-linkki lähettää lukijan Setelirahoitus-artikkeliin). Mutta ei QE ole setelirahoitusta (välttämättä). QE viittaa instrumenttiin, setelirahoitus tavoitteeseen. Ehkä jaksan korjata tuon Wikipedia-linkin jossain vaiheessa, mutta siinä vaiheessa ehkä pitäisi keksiä suomennos QE:lle. Toimisiko taseen laajennus?


QE:ssa rahapolitiikkaa harjoitetaan niin, että keskuspankki ostaa tietyllä rahamäärällä arvopapereita markkinoilta, kun tavanomaisessa rahapolitiikassa se tähtää tiettyyn ohjauskorkotasoon. Tavanomaisessa rahapolitiikassa keskuspankin luoma (tai tuhoama) rahamäärä ja sitä kautta keskuspankin tase on endogeeninen muuttuja; se määräytyy markkinoilla, sen kautta mitä vaaditaan että saadaan ohjauskorko tavoitetasolle (eksogeeninen). QE:ssa rahamäärä ja keskuspankin tase (tai niiden muutos) määrätään eksogeenisesti: keskuspankki päättää ostaa arvopapereita vaikkapa triljoonalla dollarilla (näin yksinkertaistaen).


Setelirahoituksessa rahapolitiikkaa käytetään valtion velanhoidon instrumenttina. Tavanomaisen rahapolitiikan tavoitteet liittyvät inflaatioon ja usein myös työllisyyteen/tuotantoon, kun taas setelirahoituksessa rahapolitiikan tavoitteeksi tulee (joskus edellä mainittujen rinnalle, joskus syrjäyttäen ne täysin) valtion velan reaaliarvon laskeminen.


Kumpaa EKP:n harjoittama politiikka sitten on? Jos haluaa lähteä halkomaan hiuksia, niin voi väittää että LTRO ei ole oikeasti QE:tä (ks. tämä lyhyt Economistin juttu). Oikeastaan Fedin politiikkakaan ei ole QE:tä, vaan Credit Easingia (ks. myös Bernanken puhe aiheesta). Mutta pointti on se, että onko EKP käyttänyt epätavanomaisia keinoja tavanomaisiin tarkoituksiin vai epätavanomaisia keinoja epätavanomaisiin tarkoituksiin?


Keskuspankit ostavat aina valtion velkakirjoja. Miksi näin on? Kaiketi kyse on siitä, että valtion velkaa on markkinoilla niin paljon, että sillä on kätevää tehdä kauppaa. Mutta ehkä kyse on jostain muustakin, pitää miettiä asiaa tarkemmin. 


Joka tapauksessa kun EKP ostelee ja myy tavanomaisissa operaatioissaan valtion velkaa, ei se pyri muuttamaan valtion velan reaaliarvoa. Se pyrkii muuttamaan rahan määrää taloudessa vaikuttaakseen inflaatio-odotuksiin ja tuotantoon.


Jos EKP vaihtaisi tavoitettaan inflaatiosta valtion (tai valtioiden) velan reaaliarvon laskemiseen, inflaatio kasvaisi (niinhän se velan reaaliarvon laskeminen toimii). Mutta näin ei ole käynyt eivätkä inflaatio-odotukset anna ymmärtää, että niin kävisi tulevaisuudessa. Voidaan siis kaiketi todeta, että EKP ei ole tehnyt setelirahoitusta (sama pätee Fediin). Se on vain tehnyt toimia, joita se on katsonut tarvittavaksi inflaatio-odotusten pitämiseksi tavoitetasolla. Vaikka keskuspankilla ei olisikaan eksplisiittistä vastuuta finanssisektorin vakaudesta, taloudessa jossa pankit ovat mukana rahanluomisessa ja finanssimarkkinat ovat epätäydellisiä keskuspankin on välitettävä myös finanssimarkkinoiden toiminnasta.


Tässä kaikessa on paljon, jota en ymmärrä. Monet asiat ovat sotkuisempia kuin tavallisissa malleissa. Uskon kuitenkin, että kyseessä ei ole yksinkertainen tarina setelirahoituksesta, jossa keskuspankkia käytetään pelastamaan valtio (ja muut ylivelkaantuneet tahot).