Työttömyys kolmikantaan

Osmo Soininvaaran ja Juhana Vartiaisen "Lisää matalapalkkatyötä"-raportissa/pamfletissa esitetään keinoja, joilla erityisesti matalasti koulutettujen työttömyyttä saataisiin laskettua. Aihe on tärkeä ja raportti ansaitsee tulla keskustelluksi. Yhtä lukuunottamatta suositukset liittyvät yksittäisten työntekijöiden ja työnantajien kannustimiin työmarkkinoilla. En ole kovin hyvä arvioimaan noita, mutta ainakin omaan silmääni ne näyttivät järkeviltä.

Eräänlaisena kädenojennuksena työttömyyden yhteiskunnallisuudelle esitetään viimeisenä suosituksena työttömyyden tuominen kolmikannan keskiöön:

Esitämme, että työmarkkinajärjestöt asettavat itselleen työttömyystavoitteen ja sitoutuvat solmimaan nollatason tulosopimuksia tai pelkästään hintojen nousun kompensoivia työehtosopimuksia aina, kun Tilastokeskuksen mittaama työttömyys ylittää tämän tavoitteen. Esitämme, että valtiovalta tämän tavoitteenasettelun vastapainoksi sitoutuu aina työttömyystavoitteen ylittyessä esittämään suunnitelman siitä, miten tavoitetasolle päästään takaisin ekspansiivisen budjettipolitiikan avulla. 

Olen koettanut miettiä, miten tämä toimisi, jos toimisi, enkä ole päässyt kovin pitkälle. Toivonkin saavani kommentteja. Ehkä myös Soininvaara itse avaa tätä blogissaan myöhemmin. Laitan alle vähän omaa pohdintaani.

Ensinnäkin on hyvä miettiä, mitä kukin osapuoli haluaa. Työnantajapuoli maksimoi voittoja, työntekijäpuoli toisaalta minimoi työttömyyttä mutta toisaalta maksimoi palkkatasoa, ja valtio minimoi työttömyyttä. Työmarkkinaosapuolia rajoittaa se, että niiden on hyväksyttävä sama tavoite ja valtiota rajoittaa budjettirajoite.

Malliahan tässä tarvittaisiin. Yritän kuitenkin esittää joitakin intuitioita siitä.

Ajatellaan, että työnantajat haluavat aina nollakorotuksia ja työntekijät aina jonkin positiivisen korotuksen - tämä positiivinen korotus on eräänlainen ay-väen palkka- ja työttömyystavoitteiden välinen kompromissi. Jos työttömyystavoite asetetaan aina yli nykytason, työmarkkinaosapuolet vain neuvottelevat keskenään kakun jakamisesta. Osapuolet voivat kuitenkin kasvattaa kakkuaan asettamalla tavoitteen ainakin toisinaan alle nykytason. Työnantajat voisivat tehdä vaikkapa seuraavan tarjouksen: "Mennään nollakorotuksilla nyt, niin valtio antaa meille veronalennuksia, joista voimme molemmat hyötyä. Saatte sitten ensi kerralla vähän tuntuvammat palkankorotukset. Sitten vain toistetaan tätä." Tai jotain vastaavaa. Joka tapauksessa työmarkkinaosapuolten kannattaa siis vähän diilailla veronmaksajien kustannuksella.

Mutta eikö kolmikannassa ole aina kyse tällaisesta diilailusta? Valtio ostaa yhteiskunta- ja työrauhaa. Ehkä tämän suosituksen voisi tulkita niin, että siinä valtio luo kannustimia diilailla työttömiä töihin - tähän mennessä kannustimet ovat kaiketi keskittyneet vain siihen, että työehtosopimus ylipäänsä syntyy. Eräällä tavalla sen voisi ajatella niin, että nähdään ay-liikkeen keskittyvän liikaa palkankorotuksiin suhteessa työttömyyteen, ja halutaan korjata tuota.* Osaltaan tähän liittynee myös ns. nuorisopalkka, josta kohistiin jo ennen raportin julkaisua.

Metakommenttina loppuun. Ennen Soininvaaran ja Vartiaisen pamflettiosuutta on raportissa kirjallisuuskatsaus (Kanninen & Böckerman). Masentavaa kaikkien kannalta lienee se, että tutkimukset eivät ole havainneet juuri mitään vaikutuksia viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana tehdyillä uudistuksilla ja kokeiluilla. Kirjoittajat itse kommentoivat tätä seuraavasti:

Yhteistä luotettavasti tutkituille uudistuksille oli niiden tilapäisyys. Saattaa olla, että uudistukset olivat yksinkertaisesti liian lyhytkestoisia ja/tai liian pieniä, jotta niiden vaikutukset näkyisivät. Tutkimuskirjallisuus ei pysty antamaan tarkkaa vastausta siihen, miksi tulokset eivät ole tämän vahvempia. Eräs mahdollinen hypoteesi on, että työvoimakustannusten alennukset kasvattavat ainoastaan työntekijöiden palkkoja ja yritysten voittoja, mutta eivät lainkaan paranna työllisyyttä. Koko kuvan ymmärrys vaatisi jatkotyötä.

Mm. tätä kommentoi myös Olli Kärkkäinen muutama päivä sitten blogissaan. Hän, kuten Kanninen & Böckermankin, korostavat että uudistukset ja kokeilut on suunniteltava niin, että niiden vaikutukset voidaan luotettavasti todentaa jälkikäteen. Tämä todennäköisesti vaatii kannustinvaikutuksiltaan suurempia ja alueellisesti (tai jotenkin muuten) rajattuja kokeiluja. Tätä, ja monia muitakin asioita, pohtivat Soininvaara ja Roope Mokka viime perjantaina Ylen Ajantasassa.


*Tutkimuspuolella tämä liittyy ns. työttömyyden insider-outsider-teoriaan, joskin insider-outsider-malleja voidaan hyvin kehittää myös ilman ammattiliittoja. Suomeen sovellettuna tutkimus siis lähtisi siitä kysymyksestä, että miksi vähän koulutetut työttömät eivät pysty tarjoamaan työtään niin matalalla palkkatasolla, että työnantaja kokisi sen kannattavaksi. Tähän voitaisiin sitten vastata vaikka niin, että työehtosopimuksista neuvottelevissa ammattiliitoissa valtaa ja ääntä pitävät suhteettoman paljon työssä olevat, ja työttömät ovat syrjässä. Näin yksinkertaistaen.