Se, miten Krugman puhuu kyseisistä maista (esim. täällä), ei ole ristiriidassa yllä olevan kanssa. Kyse on siitä, miten toimimisen tai menestyksen määrittelee. Krugman argumentoi, että maiden tuotanto ja työllisyys on laskenut valtaisasti aiheuttaen suurta kärsimystä, ja näin onkin. Mutta jos kerran päätetään pitää valuutan arvo kiinnitettynä, politiikka on ollut täysin oikeanlaista ja menestyksekästäkin, rajoitteet huomioonottaen.
Voihan olla, että ainakin joidenkin maiden olisi kannattanut kytkeytyä irti. Tässä on toki aimo annos jälkiviisautta, mutta on myös haastavaa lähteä puhumaan muiden maiden valinnoista. On selvää, että monille näiden maiden kansalaisille rahaliitto on kunniakysymys emmekä me täällä välttämättä ymmärrä, miten tärkeä asia valuuttakurssin ylläpito heille on. Voihan se perustua monella tavalla vääriin käsitykseen taloudesta ja sen toiminnasta, mutta vaikea sanoa.
Minkä rajoitteiden puitteissa valtiot tekevät tätä politiikkaansa? Kansainväliset pääomamarkkinat ovat tietenkin hyvin vapaat ja nopeat, mutta entä työmarkkinat? Osa klassisen kultakannan toimivuutta oli se, että niin kansallisetkin kuin kansainvälisetkin työmarkkinat olivat hyvin erilaisia kuin nykyään. Kansallisilla työmarkkinoilla työväenliikkeet eivät vielä olleet saaneet aikaan juuri minkäänlaista sopimusarkkitehtuuria tai työmarkkinapolitiikkaa, minkä ansiosta palkat sopeutuivat verrattain nopeasti. Kansainvälisillä työmarkkinoilla klassisen kultakannan aikakausi oli myös siirtolaisuuden kulta-aikaa, joskin tämä siirtolaisuus oli käsittääkseni merkittäviltä osin kuljetuskustannusten laskun mahdollistamaa olemassaolevien epätasapainojen korjaamista eikä niinkään shokkeihin vastaamista, joskin se oli sitäkin.
Ongelma koko euroalueeseen vaikuttavassa kokonaiskysyntäshokissa (jossa keskuspankki tekee one-size-fits-nobody-tyyppistä-politiikkaa) on tietenkin se, että työttömyyttä on kaikkialla ja se on kasvussa. Toiset maat ovat kuitenkin huonommassa jamassa kuin toiset ja rakenteellistakin muutosta on tapahtumassa. Työvoima liikkuu euroalueella vapaasti, mutta kun ei liiku, ainakaan tarpeeksi. On kielimuuria, kulttuurieroja ja mitälie. Blanchard & Katz [pdf] puhuvat vakuuttavasti siitä, että vaikka palkkojen joustavuus valuuttaunionissa on ehdottoman tärkeää, myös työvoiman liikkuvuutta tarvitaan tasapainon löytämiseksi. Ja siksi suurista ponnisteluista huolimatta yllä lueteltujen maiden taival on ollut niin tuskainen ja tulee sitä olemaankin. Palkat eivät jousta alaspäin tarpeeksi eikä jengi lähde etsimään muualta töitä (tosin tässä tilanteessa töitä varmaan pitäisi hakea aika kaukaa). Alla ote artikkelista:
Implications for Europe
What are the implications of our findings for those countries that are moving toward a fixed exchange rate zone with few or no barriers to goods and factor mobility? A common argument raised during discussions of a common currency area for Europe is that, once the common currency is introduced and exchange rates are thus irrevocably fixed, firms and workers will no longer expect to be bailed out by monetary expansion and depreciation. Faced with a decline in competitiveness, firms will find that wage concessions and productivity improvements will be quicker, leading to a faster return to full employment. The experience of the United States clearly shows the limits of this argument. In response to an adverse shock in demand, relative nominal wages indeed decline, but they do not decline by a large enough amount to prevent increases in unemployment. What they trigger is mostly labor out-migration, rather than job in-migration or job creation.
Furthermore, European countries are likely to remain quite different from U.S. states in a number of ways. First, in the United States, substantial interstate transfers operating through the federal tax and transfer system help cushion the impact of regional shocks. Such a system of transfers is unlikely to be implemented on the same scale in Europe. Labor mobility across European countries is also likely to remain lower than labor mobility across U.S. states. To the extent that labor mobility is the main source of adjustment in the United States, this suggests that shocks will have larger and longer lasting effects on relative unemployment in Europe. This conclusion must be qualified to allow for the possibility that lower labor mobility in Europe than in the United States may lead to more wage flexibility on the part of workers in Europe than in the United States. Absent this high wage flexibility, our paper thus warns, the adjustment to relative shocks in the European common currency area may turn out to be a painful and protracted process.
[Aloin kirjoittaa tätä postausta tämän FT Alphavillen jutun ja sieltä löytyneen taulukon perusteella, mutta se olikin hieman hämmentävä, koska kriisi iski eri maihin eri aikoihin ja taulukossa olevat muutosprosentit ovat tällöin hieman hämääviä.]
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Kommentti