Vielä pieni kommentti nollakasvuun

Soininvaara kirjoittaa ihan hyvin ja rönsyilevästi aiheesta, josta itse äidyn kirjoittamaan aiemmin tänään. Tosin taisin hieman feilata ideologisen Turing-kokeen, kuten kommenteissa käy ilmi, mikä jäi vähän harmittamaan. Alla kuitenkin joitakin kommentteja Soininvaaran tekstiin:

Taloudessa ei ole ruuvia, jolla kasvua voi kääntää alaspäin – paitsi tietysti ne Niinistön väärin ajoitetut säästöt.

Niinistön säästöillä viitataan varmaan kokonaiskysyntävaikutuksiin, mutta onhan sillä kokonaistarjonnallakin merkitystä. Valtio voi nostaa työn verotusta valtaisasti. Valtio voi konfiskoida pääomaa ja upottaa sitä Suomenlahteen joka vuosi aina sen verran, että kasvu pysyy nollassa insinöörien innovatiivisuudesta huolimatta. Onhan noita ruuveja. Mielenkiintoista on se, että Soininvaara selvästikin ajattelee, että nollakasvu työn tarjonnan vähentymisellä on mahdollista ja mutkatonta, kun se tapahtuu preferenssishokkina - kun ihmiset vain alkavat haluta lisää vapaa-aikaa kullakin palkkatasolla (ks. sitaatti alla). Kai tämä toimisi samalla tavalla siinäkin tilanteessa, että valtio nostaisi työn verotusta ja ihmiset vaihtaisivat työtä vapaa-aikaan? Olettaen jälleen että jengi ei rupea tekemään pimeää työtä.

Nollakasvusta jokainen voi päättää omalta osaltaan ihan itse. Kun seuraava palkankorotus tulee, lyhentää työaikaansa niin paljon, että palkka pysyy ennallaan. Se on noin viikko vuosilomaa vuodessa lisää, esimerkiksi. Tämän pitäisi olla jokaisen vapaasti valittavissa, eikä se kuulu muille, ei edes Niinistölle. On aivan rationaalinen valinta arvostaa enemmän vapaa-aikaa kuin rahaa. Kun riittävän moni valitsee tämän vaihtoehdon, talous kääntyy nollakasvuun ilman työttömyyttä ja velkaantumista.

Tästä lauseesta ajattelin vielä mainita ja linkkailla:

Kiinalaisten pitkä työpäivä ei tuota kilpailukykyä, vaan matalat tuntipalkat, jotka myös pakottavat tekemään työtä pitkään.

Tätä aihettahan sivuttiin vähän aikaa sitten jenkkitalousblogosfäärissä. NY Timesin jutussa ja jutun kommentaareissa korostettiin sitä, että kiinalaisten kilpailukyvyssä on kyse paljon muustakin kuin alhaisesta palkasta, kuten keskittymisen tuomista eduista.

P.S. Kertasin vähän aikaa sitten lukuja 1990-luvun jälkipuoliskon talouspolitiikasta. Soininvaara viittaa myös tuohon aiheeseen, esittäen että Lipposen I hallituksen talouspolitiikka oli varsin hyvää, joskin tuskallista, mutta että Ahon hallituksen, jossa Iiro Viinanen toimi valtiovarainministerinä, talouspolitiikka oli sitten vähemmän onnistunutta.